11.5.2017 klo 10:26
Uutinen

Suomalaiset munatuotteet siiville – vientilupa Hongkongiin

Kananmunantalo Munax Oy alkaa viedä tuotteitaan Hongkongiin.

Laitilassa sijaitseva Munax Oy on tehnyt systemaattista työtä vienninedistämiseksi.

Hyvä yhteistyö viranomaisten kanssa tuotti tulosta tällä viikolla. Suomen viranomaiset, maa- ja metsätalousministeriö ja Evira, ovat saaneet neuvoteltua Hongkongin kanssa luvan kananmunien ja munavalmisteiden vientiin.

– Tämä on hieno uutinen koko Suomelle ja ennen kaikkea suomalaiselle maataloudelle ja kananmunatuottajille, sanoo Munax Oy:n toimitusjohtaja Janne Torikka tiedotteessa.

Vahvaa tuotekehitystä

Munax Oy on kehittänyt Laitilan Kanatarhan tuoteperhettä viime vuosien aikana monilla uudenlaisilla kananmunatuotteilla.

– Valkuaisjuoma ja valkuaispatukka on otettu vastaan hyvin niin kotimaassa kuin vientimaissa, iloitsee Torikka.

Munax Oy on vuonna 2003 perustettu kananmunatalo Laitilassa. Perustajina on kolme kananmunantuotantoon erikoistunutta perhettä. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2016 34 miljoonaa euroa.

Yritys palkittiin vuonna 2015 maakunnallisella Varsinais-Suomen yrittäjäpalkinnolla.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi