12.5.2017 klo 22:25
Uutinen

Vuoden nuori yrittäjä: ”Nyt tuntuu siltä, että olen tehnyt asioita oikein”

Niklas Nukari osoittaa, että perinteiselläkin alalla voi menestyä uusilla ideoilla. Miehen tavoitteena on laajentaa yritys Eurooppaan viiden vuoden kuluessa.

Suomen Yrittäjien järjestämän valtakunnallisen kilpailun voittajat julkistettiin hetki sitten Tampereella Get Together -tapahtumassa. Vuoden nuoreksi yrittäjäksi valittiin Takuullecom Oy:n 24-vuotias Niklas Nukari, joka pyörittää henkilöautojen ja moottoriajoneuvojen vähittäiskauppaa Pohjois-Pohjanmaalla.

Nukari perusti yrityksensä vuonna 2014. Viime vuonna Takuullecomissa työskenteli jo 44 ihmistä ja yrityksen liikevaihto oli 24,5 miljoonaa euroa.

– Harvoin jännitän mutta tänään olen jännittänyt ja paljon, Nukari kommentoi pian palkintojenjaon jälkeen.

– Tuntuu erittäin hyvältä ja siltä, että olen tehnyt asioita oikein. Olemme olleet oikeaan aikaan liikkeellä ja oikeanlaisella tuotteella. Olemme helpottaneet asiakkaan auton muuttamista rahaksi.

Nukarin tavoitteena on kasvattaa yrityksen toiminta Euroopan laajuiseksi viiden vuoden kuluessa.

– Varmasti pysyn autoalalla, mutta saatamme suuntautua enemmän jakelupuolelle.

Konkariyrittäjien pelikenttä

Tuomariston mukaan Nukarin yritys ei ole tyytynyt toistamaan alan traditioita vaan on kehittänyt uuden toimintamallin, joka hyödyntää digitaalisia palveluita.

– Autokauppa on perinteisesti ollut isojen yritysten ja konkariyrittäjien ala. Voittaja osoittaa hienolla tavalla, että nuorikin yritys voi menestyä tuulettamalla perinteisiä toimintatapoja, Get Together -tapahtuman järjestäjä, Suomen Yrittäjien Joonas Mikkilä perustelee.

Takuullecom tunnetaan parhaiten käytettyihin autoihin erikoistuneesta Autolle.com -verkkosivustosta, joka on edennyt myös Suomen rajojen ulkopuolelle.

Yksityisyrittäjäin Säätiö lahjoittaa vuoden nuorelle yrittäjälle 20 000 euroa.

Putkiasennuksella kakkoseksi

Kisassa toiseksi sijoittui LVI-Kurikka Oy:n 27-vuotias Jonne Kurikka Ylöjärveltä. LVI-Kurikka on Pirkanmaalla vuonna 2011 perustettu ilmanvaihto- ja putkiasennuksiin sekä -huoltoon erikoistunut yritys. Vuonna 2016 yritys työllisti 13 henkilöä ja sen liikevaihto oli noin kaksi miljoonaa euroa.

Tuomariston mukaan Kurikka on hieno esimerkki alansa huippuosaajasta, joka on lähtenyt päättäväisesti kehittämään yrittäjätaitojaan hyvin nuorella iällä. Tuomaristo kehuu myös Kurikan tapaa työllistää nuoria osaajia suoraan koulun penkiltä.

Kolmannen palkinnon voitti Ähtärissä toimivan ForestVital Oy:n Petri Jykylä, 28. ForestVital tarjoaa metsälannoitukseen kokonaispalveluita metsäorganisaatioille ja metsänhoitoyhdistyksille.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen@yrittajat.fi