Korkeimman pistemäärän ylioppilas haaveilee yrittäjyydestä | Yrittajat.fi

Etsi

Koulutus

Korkeimman pistemäärän ylioppilas haaveilee yrittäjyydestä

Erinomaiset arvosanat kirjoittanut ylioppilas Heidi Kärkkäinen aikoo Tampereelle opiskelemaan kauppatieteitä, kertoo Yle.

Kevään kovimmat pisteet ylioppilaskirjoituksissa kirjoittanut Heidi Kärkkäinen sanoo unelmoivansa yrittäjyydestä.

Ylen mukaan Kärkkäinen on lähdössä Tampereelle johtamiskorkeakouluun opiskelemaan kauppatieteitä.

Toiveammatti voisi löytyä yrittäjyydestä ja toimialaksi voisi valikoitua matkailu, Kärkkäinen kertoo.

Kärkkäisen arvosanat olivat kuusi laudaturia ja neljä eximiaa. Laudatur merkitsee seitsemää pistettä ja eximia kuutta, joten yhteispistemääräksi tulee 66.

Nuoret ovat aiempaa yrittäjämyönteisempiä

Suomalaisten nuorten yrittäjämyönteisyys on eri kyselyjen perusteella kasvussa.

Nuoret pitävät yrittäjyyttä houkuttelevampana uravaihtoehtona kuin vanhemmat sukupolvet.

Myös pohjoismaisesti tarkastellen suomalaisnuoret pitävät yrittäjyyttä toivottavampana ratkaisuna kuin muiden pohjoismaiden nuoret. Yrittäjäsanomat kirjoitti aiheesta helmikuussa.

 

Yrittäjäsanomat