26.5.2017 klo 07:16
Uutinen

KKO:lta kova tuki Yrittäjille: luottamusmiespakko rikkoo perustuslakia

Suomen hallitus sai perustuslaista nousevan selkänojan lisätä työpaikkasopimista tavalla, joka kohtelee kaikkia yrityksiä ja työntekijöitä samalla tavalla riippumatta siitä, kuuluvatko ne liittoon vai eivät.

Korkein oikeus antoi tällä viikolla työoikeudellisen ennakkoratkaisun, jolla on suuri vaikutus myös paikallisen sopimisen edistämisessä.

Korkeimman oikeuden mukaan ammattiyhdistystoimintaan osallistuminen tai osallistumatta jättäminen ei ole hyväksyttävä peruste erilaiseen kohteluun työelämässä.

Oikeudessa käsiteltiin tapausta, jossa työnantaja oli ilmoittanut, että se ei pitänyt työntekijöiden valitsemaa henkilöä luottamusvaltuutettuna, koska työpaikalla jo oli työnantajaa sitovan työehtosopimuksen perusteella valittu luottamusmies.

Työsopimuslain mukaisen luottamusvaltuutetun voivat valita edustajakseen ketkä tahansa työntekijät. Luottamusmiehen valintaan saavat puolestaan osallistua vain ne työntekijät, jotka kuuluvat siihen työntekijäliittoon, joka on solminut työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen.

Keskestä jutussa oli se, onko luottamusmiehellä yksinoikeus edustaa sellaisiakin työntekijöitä, jotka eivät ole voineet osallistua hänen valintaansa. Korkeimman oikeuden mukaan ei ole.

– Nyt on selvää, että ketään ei voi kohdella eri lailla työelämässä sen perusteella, että ei kuulu liittoon, työmarkkinajohtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä sanoo.

Ammattiliittoon kuuluvaa luottamusmiestä ei tarvita

Makkulan mukaan ratkaisu vaikuttaa paikallisen sopimisen edistämiseen.

Siihen on esitetty sääntelymallia, jossa työntekijöiden edustajaksi kelpaisi vain ammattiliittoon kuuluva luottamusmies silloin, kun työehtosopimus sitä edellyttää.

– Tämä johtaisi suoraan siihen, että työntekijäliittoihin kuulumattomia työntekijöitä kohdeltaisiin työelämässä heikommin kuin liittoihin kuuluvia, sillä he eivät voisi osallistua luottamusmiehen valintaan eivätkä siis voisi vaikuttaa siihen, kuka heidän puolestaan neuvottelee.

Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteella tällainen sääntely olisi siis yhdistymisvapauden vastaista.

”Vielä ei voi rynnätä sopimaan”

Voivatko yrittäjät heti alkaa kentällä sopimaan henkilöstön kanssa työehdoista vapaasti?

– Se ei tarkoita sitä. Se tarkoittaa, että kun hallitus alkaa edistää paikallista sopimista, sen lähtökohta ei voi olla se, että ainoastaan luottamusmies voi toimia sopijaosapuolena. Vielä ei voi rynnätä paikallisesti sopimaan, Makkula sanoo.

– Paikallista sopimista täytyy edistää lainsäädännöllä, mutta ei sellaisilla malleilla, jotka ovat yhdistymisvapauden vastaisia, hän kiteyttää.

Juhani Ojalehto

juhani.ojalehto@yrittajat.fi