29.5.2017 klo 21:24
Uutinen

Kuivempana palaveriin: Tämä sateenvarjo avautuu ja sulkeutuu napin painalluksella

Suomen kesä voi olla varsin kostea. Elektroniikalla varustettu sateenvarjo avautuu nopeammin suojaksi ja taittuu kokoon hieman vähemmällä vaivalla ja käsien kastelulla.

Onko kiire palaveriin ja ulkona sataa kaatamalla? Ongelma on todellinen, etenkin jos sateenvarjo on jäänyt kotiin.

Elektroniikka on löytänyt tiensä myös sateenvarjomarkkinoille. E-Motioniksi ristitty sateenvarjo tarjoaa asteen verran paremman suojan kastumiselta, sillä sen rungossa on painike, josta varjo avautuu ja taittuu kokoon.

Käytännössä erona tavalliseen sateenvarjoon on siis nopeus. Lisäksi varjon kanssa voi kantaa laukkua, koska operointi onnistuu yhdellä kädellä.

E-Motion on aavistuksen painavampi kuin tavallinen varjo ilman elektroniikkaa ja se on taiteltava kuljetuskokoon samaan tapaan kuin perinteisetkin mallit.

Jotta älykäs sateenvarjo olisi aina toimintakykyinen, sen akku on ladattava säännöllisesti. Yhdellä latauksella varjon avaa ja sulkee noin 150 kertaa.

E-Motionin hinta on hieman alle 100 euroa ja sen voi tilata esimerkiksi täältä.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen@yrittajat.fi