29.5.2017 klo 10:10
Uutinen

Kolmannes yrittäjistä maksaa itselleen minieläkettä: ”Ei riitä edes työttömyysturvaan”

Yrittäjien eläketurvassa on pahoja puutteita. Työeläkeyhtiö Elon toimitusjohtaja Satu Huberin mukaan koko ikänsä yrittäjinä olleiden eläke on ainoastaan alle 700 euroa kuukaudessa.

Ylen Kova talous -haastattelussa Satu Huber ottaa kantaa yrittäjien eläkemaksuihin. Huberin mukaan peräti kolmannes Elon yrittäjäasiakkaista on määritellyt työtulonsa liian alas.

– Yrittäjät määrittelevät työtulonsa niin matalaksi, että turvaa ei juuri ole työttömyyden ja työkyvyttömyyden iskiessa, Huber kommentoi Ylelle.

Käytännössä työtulo on määritelty useissa tapauksissa niin alas, ettei se riitä työttömyysturvaan. Huberin mukaan yrittäjät määrittelevät työtulonsa alhaisiksi joko tulojen vähyyden takia tai vain nuukuuttaan.

Työtulon perusteella lasketaan muun muassa yrittäjän sairauspäivien korvaus ja eläkkeen suuruus.

Huber kertoo haastattelussa, että koko ikänsä yrittäjinä olleiden henkilöiden eläke on alle 700 euroa kuukaudessa. Keskimääräinen eläke on kuitenkin tätä suurempi, koska moni yrittäjä on ollut aikaisemmin palkkatyössä.

– Moni kuvittelee virheellisesti, että YEL-maksu on vain pakollinen maksu, jolla ei ole hirveän suurta merkitystä kuin ehkä joskus kaukana tulevaisuudessa, Huber jatkaa.

Hän muistuttaa, että yrittäjyyden alussa eläkemaksu kannattaa asettaa mahdollisimman korkeaksi. Ensimmäisten neljän toimintavuoden aikana maksusta saa roiman alennuksen.

– Lisäksi eläkemaksu on 100 prosenttisesti verovähennyskelpoinen.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen@yrittajat.fi