30.5.2017 klo 09:39
Uutinen

Pk-yritysten painostus yleistä – Liiketoimintaa hankaloittava ilmiö vain pahentunut

Tahallinen viivyttely maksamisessa näyttää olevan Suomessa maan tapa. Tahalliseen viivyttelyyn uskoo useampi kuin kaksi kolmesta yrityspäättäjästä Suomessa.

Vielä vuosi sitten taloudellisia vaikeuksia pidettiin maksuviiveiden suurimpana syynä myös Suomessa. Tämä selviää Intrum Justitian maksutaparaportista.

– On tietenkin hyvä uutinen, että asiakkaiden taloudelliset vaikeudet eivät enää aiheuta yhtä paljon maksuviiveitä kuin vuosi sitten. Maksuaikojen venyttämisestä on syntynyt kierre, koska yritykset, joiden asiakkaat venyttävät maksuaikojaan ovat pakotettuja maksamaan myös omat laskunsa hitaammin, toteaa johtaja Juha Iskala Intrum Justitialta.

Lähes viidennes kokenut painostusta maksuajoista julkiselta sektorilta

Maksuaikoja venytetään myöhässä maksamisen lisäksi myös toisella tapaa: vaatimalla jo alun perinkin pidempää maksuehtoa.

– Tämä etenkin pk-yritysten liiketoimintaa hankaloittava ilmiö on tunnistettu jo pitkään, mutta valitettavasti tilanne on ajan myötä vain pahentunut. Nyt jo 76 prosenttia suomalaisista yrityksistä kertoo, että heitä on painostettu hyväksymään pidempiä maksuehtoja kuin, mitä he olisivat valmiita myöntämään, ja pakon edessä suurin osa (75 prosenttia) joutuu ne myös hyväksymään, Iskala kertoo.

Maksuviiveillä on vakavia seurauksia koko yhteiskunnalle. Joka neljännessä yrityksessä kärsitään niiden vuoksi likviditeettiongelmista ja joka kymmenes kertoo koko liiketoiminnan vaarantuvan niiden takia. Tilanne johtaa siihen, että yritysten on hankala kasvaa ja luoda uusia työpaikkoja.

Raportin mukaan 86 prosenttia vastanneista on kokenut painostusta suuryrityksiltä maksuaikojen venyttämisestä. Määrä on kasvanut viime vuodesta. Lähes viidennes (18) on kokenut painostusta julkiselta sektorilta maksuaikojen pidentämisestä enemmän kuin, mihin yritys itse olisi ollut valmis.

Iskala muistuttaa yrityksiä paremmasta taloudenhallinnasta.

– Huolehdi, että yritykselläsi on johdonmukainen ja ajantasainen luottopolitiikka. Ja varmista, että myyt asiakkaille, joiden maksukykyyn voit luottaa. Tarkista myös jo olemassa olevien asiakkaiden maksukyky säännöllisesti.

Intrum Justitia -konserni on Euroopan johtavia luotonhallintapalveluiden asiantuntija. Maksutaparaportissa oli Suomessa lähes 670 vastaajaa. Raportissa vertaillaan maakohtaisia ja kansainvälisiä trendejä maksukäyttäytymisessä ja maksutavoissa.

Kuva: Intrum Justitian maksutaparaportti

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi