31.5.2017 klo 18:40
Uutinen

Kehuttu Vipukirves halpeni: Suomessa myy paremmin meksikolainen versio

Heikki Kärnän keksimän Vipukirveen maailmanvalloitus etenee. Yhdysvalloissa tuote on saatu Lowe's-ketjun valikoimaan yli 2000 myymäläään.

– Näköpiirissä on iso jakelija Kanadassa mutta sitä emme voi vielä julkistaa, Vipukirves Heikki Oy:n toimitusjohtaja Hannu Karlsson sanoo.

Parhaillaan yhtiö etsii jakelijoita Keski-Euroopasta. Maailmalla Leveraxe-nimellä myytävä kirves on kaupoissa myös Meksikossa, missä kirvestä valmistetaan.

– Meksikon valmistuksella olemme saaneet laskettua kirveen myyntihintaa niin, että se soveltuu markettimyyntiin.

Suomessa myydään sekä Vipukirveen kotimaista että meksikolaista versiota. Suomalaisen Classic-kirvesmallin terä valetaan Riihimäellä Sacotec Componentsin valimolla ja komposiittivarsi on Vipukirves Heikki Oy:n omaa tuotantoa.

– Osa asiakkaista haluaa ehdottomasti puuvarren, osa komposiitin. Siksi valmistamme molempia.

Karlssonin mukaan meksikolainen malli myy Suomessa selvästi kotimaista paremmin, pitkälti edullisemman hintansa ansiosta. Meksikolaiskirveen hinta on alle sata euroa ja Suomessa valmistettu maksaa 159 euroa.

– Ero kirveiden välillä on lähinnä siinä, että meksikolaisessa terä tehdään takomalla ja varsi on amerikkalaista hikkoripuuta. Kotimaisen kirveen terä valmistetaan tarkkuusvaluna. Kotimainen malli on liian kallis markettimyyntiin.

”Kilpailijoita ei ole”

Karlssonin mukaan yhtiön tavoitteena on tehdä Vipukirveestä varteenotettava vaihtoehto perinteisille kirveille. Suomen markkinoilla se on vielä pieni haastaja isoon Fiskarsiin verrattuna.

– Se on ylivoimainen pilkontakirves. Kilpailijoita ei käytännössä ole.

Vipukirveen teho perustuu kiilamaiseen muotoon. Terä uppoaa ainoastaan noin 5 millimetriä puun sisään ja vipuaa klapin irti pölkystä.

– Vipukirves ei rasita olkapäitä, koska se ei tärähdä käsissä samalla tavalla kuin perinteinen kirves. Se on myös turvallisempi, koska oikein lyötynä kirves kääntyy sivuttain puun päälle. Meillä ei ole tiedossa yhtään Vipukirveen kanssa sattunutta onnettomuutta, Karlsson sanoo.

Vipukirveen isä, keksijä Heikki Kärnä omistaa edelleen yhtiön osakkeita ja istuu hallituksessa, mutta hän ei osallistu päivittäiseen liiketoimintaan.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen@yrittajat.fi