7.6.2017 klo 07:10
Uutinen

Tänään se alkaa: Suomen suurin elinvoimatapahtuma

Liki tuhat kansan valittua ja elinvoiman takojaa kohtaa Kunnallisjohdon seminaarissa Oulussa keskiviikkona ja torstaina.

Suomen suurin kuntapäättäjien ja elinkeinoelämän yhteistapahtuma alkaa tänään Oulussa.

Suomen Yrittäjien järjestämä Kunnallisjohdon seminaari kerää tänä vuonna ennätysyleisön.

Paikalle odotetaan lähes tuhatta yrittäjää ja vaikuttajaa keskustelemaan elinvoimasta ja julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöstä.

Kunnan ja elinkeinoelämän yhteistyö saa selvät sävelet

Evääksi kuntien vaikuttajat saavat seminaarissa julkaistavan Kunta- ja maakuntastrategian käsikirjan, joka on käytännönläheisesti kirjoitettu opas yrittäjyyden huomioimiseksi päätöksenteossa.

– Tavoitteemme on nostaa esiin kysymyksiä, joihin vastaamalla yrittäjänäkökulmaa pystyy pohtimaan, kertoo yrittäjäjärjestön elinkeinoasioiden päällikkö Susanna Kallama.

Kesäkuun 6.–7. pidettävässä seminaarissa puhujina on alan terävin kärki, muun muassa kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen ja Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

Tapahtuma kokoaa yhteen kunnanjohtajia, elinkeinojohtajia, hallituksen ja valtuuston puheenjohtajia, yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajia sekä kunta-alan asiantuntijoita yrityksistä, järjestöistä, maakunnista ja valtionhallinnosta.

Puhujatiedot, ohjelma ja aikataulu löytyvät tapahtuman nettisivuilta, täältä.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi