Kuka on Suomen uhkarohkein yrittäjä 2017? | Yrittajat.fi

Etsi

Kuka on Suomen uhkarohkein yrittäjä 2017?

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa (SYT) etsii Suomen uhkarohkeinta yrittäjää. Voittaja julkistetaan SuomiAreena-tapahtumassa.

SYT avasi perjantaina nettikampanjan osoitteessa uhkarohkeinyrittaja.fi, jossa voi ilmiantaa Suomen uhkarohkeimman yrittäjän. Kilpailun keulakuvana toimii tänä vuonna Uutisvuodosta tuttu yrittäjä Stan Saanila.

SYT:n kassanjohtajan Merja Jokisen mukaan kilpailun tarkoituksena on löytää yrittäjiä ja yrittäjä-tiimejä, jotka ovat innovatiivisella ja uhkarohkealla toiminnallaan toteuttaneet omaa yritysideaansa, ulkopuolisten mielipiteistä piittaamatta. Kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan kaksi lippua Slush 2017-teknologia ja kasvuyritystapahtumaan.

Suomen uhkarohkein yrittäjä -kilpailu järjestetään nyt toista kertaa. Jokisen mukaan kilpailuun tuli viime vuonna toista sataa ilmiantoa. Nyt tavoitteena on vähintäänkin tuplata ilmiantojen määrä.

-Nyt herättelemme teitä kaikkia mukaan paljastamaan rohkeita, jopa uhkarohkeita yrittäjiä tai yrittäjätiimejä. Suomi tarvitsee lisää heidän kaltaisiaan riskinottajia ja oman tiensä kulkijoita, sanoo Jokinen.

SYT:n kilpailu pyörii uhkarohkeinyrittaja.fi -sivuilla 2.7.2017 saakka.

Viime vuonna uhkarohkeimmiksi yrittäjiksi valittiin GimmeYaWallet Productions Oy:n Riku Rantala, Tuomas Milonoff ja Elise Pietarila. Uhkarohkein yrittäjä julkistetaan 11.7.2017 kesän SuomiAreena- tapahtumassa, MTV-lavalla klo 12.20–12.40.

toimitus@yrittajat.fi