19.6.2017 klo 14:24
Uutinen

Posti täsmentää pakettijakelua Lammilla käsitellyttä juttua

Yrittäjäsanomat kertoi 13. kesäkuuta lammilaisen yrittäjän huonoista kokemuksista Postin pakettipalvelujen kanssa.

Postin viestintäpäällikkö Anniina Kajasviita:

”Yrittäjäsanomat julkaisi (13.6.) lammilaisen EU-Global Tradingin postinjakelua koskevan uutisen. Haluamme oikaista uutisen sisältäviä virheitä.

Väite lukuisista jakeluvirheistä koski ainoastaan kolmea lähetystä. Näistä yksi oli paketti, jota ei oltu noudettu vastaanottajan toimesta, vaikka vastaanottajalle oli lähetetty normaalin toimintavan mukaisesti tekstiviestillä saapumisilmoitus sekä muistutustekstiviesti. Paketti on ollut perillä seuraavana päivänä sen lähettämisestä. Jos vastaanottaja ei nouda lähetystään, ja lähettäjä yritys on tehnyt palautussopimuksen, paketti palautetaan lähettäjäyritykselle. Palautuksesta koituvat kuljetuskustannukset tulevat silloin lähettäjälle maksettavaksi. Kyseinen lähetys ei ollut siis kadonnut, tai sen matka ei viivästynyt vastaanottajalle.

Uutisen mukaan yksi palautettava paketti oli ollut matkalla kolme kuukautta. Lähettäjäyrityksellä ei ole ollut voimassa olevaa osoitetta Postin osoiterekisterissä, minkä vuoksi tällaisissa tapauksissa Posti joutuu toimittamaan yritykselle palautettavat lähetykset selvityspisteen kautta, jolloin palautukseen luonnollisesti menee aikaa.

Uutisessa väitettiin, että useat lammilaiset yritykset olisivat purkaneet sopimukset Postin kanssa. Postin asiakastietokannasta näitä yrityssopimusten purkamisia ei ole löydetty. Myöskään Lammin K-marketin yrittäjäpariskunta, joka hoitaa myös postipalvelut Lammilla, eivät ole kuulleet uutisessa väitetystä Lammin alueen yrittäjien postiongelmista.”

Anniina Kajasviita

Viestintäpäällikkö

Posti Oy

Toimituksen huomio:

Postin viestintäpäällikkö Anniina Kajasviita nostaa esiin, että jutun väite lukuisista jakeluvirheistä koski ainoastaan kolmea lähetystä. Yrittäjä puhui haastattelussa useammasta tapauksesta, jutussa on nostettu kolme yrittäjän mainitsemaa epäonnista lähetystä esimerkiksi.

Toisin kuin Kajasviita tulkitsee täsmennyksessään, että uutisen mukaan ”useat lammilaiset yritykset olisivat purkaneet sopimukset Postin kanssa.” Jutussa ei väitetty, että yrittäjät ovat purkaneet sopimuksensa vaan sanottiin että ovat lopettaneet postin pakettipalvelujen käytön. Tämä perustuu EU-Global Trading Oy:n yrittäjän sanaan kanssayrittäjistään. Alkuperäisessä uutisessa väitettiin virheellisesti, että EU-Global Trading Oy:lla oli ollut yrityssopimus Postin kanssa, mutta tämä virhe korjattiin jo uutisen julkaisupäivänä.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi