30.6.2017 klo 14:26
Uutinen

Useita kymmeniä henkilötunnuksia kaapattiin: Verottajalta haettiin tekaistuja alv-palautuksia

Verohallinto on joutunut jälleen alv-huijausyritysten kohteeksi. Tällä kertaa verottajalta yritettiin saada alv-palautuksia yksityishenkilöiden kaapatuilla henkilötunnuksilla.

Viime vuoden syksyllä kerroimme laajasta petosyrityksestä, jossa virolaiset rikolliset yrittivät huijata alv-palautuksia omille tileilleen suomalaisten yritysten nimissä.

Toukokuun ja kesäkuun aikana rikolliset ovat jälleen aktivoituneet. Tällä kertaa petoksia on yritetty tehtailla kaapatuilla henkilötunnuksilla.

– Touko-kesäkuussa havaitsimme useita kymmeniä yksityishenkilöiden henkilötunnusten kaappauksia. Osalla niistä yritettiin saada alv-palautuksia, Verohallinnon harmaan talouden yksikön ylitarkastaja Juha Kuusala kertoo.

Kyse on identiteettivarkaudesta, jonka tarkoituksena oli päästä alv-rekisteriin henkilötunnuksen haltijan tietämättä.

– Tavoitteena oli lähettää verottajalle arvonlisäveropalautushakemuksia väärällä sisällöllä. Vahinkoa ei kuitenkaan tapahtunut, sillä havaitsimme yritykset viranomaisyhteistyöllä, Kuusala jatkaa.

Kaikkiaan tapauksia oli noin 60. Verottaja on tapausten jälkeen ollut yhteydessä henkilötunnusten haltijoihin.

– Rikolliset toimivat siten, että he skannaavat kaupparekisterin tietoja ja valitsevat satunnaisten yritysten vastuuhenkilöiden y-tunnuksia. Tiedoista löytyvät myös henkilötunnukset. Odotusarvona on, että verottaja maksaisi alv-palautuksia.

Kuusalan käsityksen mukaan rahaa ei ole palautettu yhdessäkään tapauksessa.

– Tämä ei ole pelkästään Suomen ongelma. Samanlaisia tapauksia on useissa EU-jäsenmaissa. Yritysidentiteettivarkauksien jäljet viittaavat Viron järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Viime vuodenvaihteen tapaukset ovat parhaillaan poliisitutkinnassa.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen@yrittajat.fi