3.7.2017 klo 11:53
Uutinen

Varoitus F-Securelta: Tällä viikolla voidaan nähdä uusi iso kyberhyökkäys

F-Securen asiantuntija uskoo, että Petya-haittaohjelmasta lasketaan liikkeelle vaarallisempi versio.

F-Securen tietoturva-asiantuntija Sean Sullivan arvelee TiVi:ssa ja Talouselämä-lehdessä, että Ukrainassa tuhoja aiheuttanut, muun muassa Petya- ja NotPetya-nimillä kutsuttu haittaohjelma oli vasta ns. beetaversio. Hän pelkää, että tällä viikolla voidaan nähdä jo uusi iso kyberhyökkäys.

Sullivan pitää Petya-variantin tapausta erittäin vakavana. Jos tällä viikolla liikkeelle lasketaan entistä vaarallisempi haitakeversio, josta virheet on korjattu, se löytää varmasti uhrinsa, Sullivan kertoo Talouselämässä.

”Tiedämme tapauksesta, jossa Petya iski Isossa-Britanniassa yhteen suojaamattomaan koneeseen, ja ohjelma levisi sieltä Pohjoismaihin. Haitake käyttää monia keinoja, eikä sen tarvitse löytää kuin yksi toimiva reitti, niin se pääsee etenemään”, Sullivan sanoo.

Sullivan toteaa Talouselämässä, että jonkinlaista iskua yritetään takuulla uudelleen.

Sullivanin mukaan yritysten ainoa keino suojautua on hoitaa verkkonsa kuntoon. Lisäksi muun muassa ylläpitäjien salasana-asetusten ja valtuutusten tulee olla hoidettu asianmukaisesti.

toimitus@yrittajat.fi