5.7.2017 klo 14:32
Uutinen

Kotimaisuus on valttia alennusmyynnissä: Maksimekot menevät kuumille kiville

Vaatekaupan alennusmyynti keskittyy Suomessa yhä enemmän ulkomaisiin ketjuihin. Yksi harvoista kotimaisista vaateketjuista menestyy hyvin kansainvälisten jättien puristuksessa.

Kekäle on yksi harvoista kotimaisista vaateketjuista.

– Meillä alennusmyynti alkoi kesäkuun puolessa välissä. Parina viime vuotena olemme aloittaneet ennen juhannusta, Tampereen Kekäleen myymäläpäällikkö Anne Salmi-Nisula kertoo.

Salmi-Nisulan mukaan osa asiakkaista haluaa ostaa vaatteensa nimenomaan kotimaisesta ketjusta.

– Meillä myynti on ollut viime vuosina tasaisen hyvää, mitään alamäkeä ei ole ollut.

Myynnistä päätellen asiakkaat ovat olleet tänä vuonna hyvin liikkeellä heti alennusmyyntien alusta lähtien.

– Naisten vaatteet ovat menneet hyvin kaupaksi. Erityisen hyvin ovat myyneet maksimekot. Myös juhlamekkoja on mennyt mukavasti.

Kesätuotteita ei Kekäleessä ole vielä juurikaan alennettu viileiden säiden takia.

– Niiden sijaan on myyty pellavavaatteita röyhelöpuseroita ja farkkuja. Jopa takkeja on mennyt kaupaksi, Salmi-Nisula jatkaa.

Tällä hetkellä liike on alentanut hintoja 30-50 prosenttia.

– Eiköhän alennusmyyntiä jatketa heinäkuun lopulle. Lisäalennuksia tulee varmasti vielä. Itse uskon, että ihmiset odottavat kunnollista lämmintä jaksoa. Silloin pääsemme myymään sortseja ja toppeja.

Tähän mennessä kesävaatteita on myyty kohtuullisen vähän.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen@yrittajat.fi