18.7.2017 klo 21:37
Uutinen

Muistatko vielä Google Glassin? Kohutut lasit tekevät paluun, mutta vain yrityksille

Google Glass -älylasit kuopattiin jokunen vuosi sitten, vaikka niistä povattiin mullistusta kuluttajamarkkinoilla. Nyt Glass tekee paluun, uudistettuna versiona ja ainoastaan yrityskäyttäjille.

Google Glassin uusi versio on ollut testikäytössä esimerkiksi lentokonevalmistaja Boeingilla ja kuriiriyhtiö DHL:llä, kertoo The Verge -verkkosivusto. Lasit kulkevat nyt nimellä Google Glass Enterprise Edition (EE).

Lasien aikaisempaan versioon verrattuna suurin muutos on kameran tarkkuudessa. Kennon koko on kasvanut viidestä megapikselistä kahdeksaan megapikseliin. Lisäksi akun kesto on parantunut, prosessori on tehokkaampi ja wi-fi -yhteys nopeampi.

Laseissa on otettu aikaisempaa paremmin huomioon yksityisyydensuoja. Nyt punainen valo syttyy ja kertoo kuvattavalle, että kamera on kytketty päälle.

Uutta on myös irrotettava elektroniikka, jonka voi siirtää muihin Glass-yhteensopiviin kehyksiin.

Wired-sivuston mukaan Google aikoo valmistaa laseja kohtuullisen vähän. Tähän asti laseja on ostettu vain joitakin satoja. Myynnistä vastaa Googlen tytäryhtiö Alphabet.

Lasien saatavuudesta Suomeen ei ole vielä tietoa.

Katso videolta miten laseja hyödynnetään Boeingin tehtaalla.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen@yrittajat.fi