26.7.2017 klo 11:00
Uutinen

Lentokonebisneksen aloittanut Joona, 20, neuvoo: Älä jää jahkailemaan liikeidean kanssa

Tamperelainen Joona Koskela kehottaa uskomaan omaan ideaan, hakemaan faktoja sen tueksi ja tekemään ideasta suunnitelman mahdollisimman nopeasti.

Aamulehti kertoi sunnuntaina tamperelaisesta Joona Koskelasta, joka hankki Kanadasta noin 230 000 euron arvoisen Diamond Eclipse DA20-C1 -lentokoneen ja perusti sen vuokraamiseen tarkoitetun yrityksen. Kesäkuusta asti vuokrattavana ollut kone on ilmassa muutaman tunnin päivässä. Koskela itse lentää koneella aina kun se on vapaana ja mies itse ehtii. Hän on päivätöissä rautakaupassa.

Koskela teki yrityksen liiketoimintasuunnitelman yksin, ilman ulkopuolisen apua. Opit oli hankittu kauppaopiston yrittäjäkurssilta.

– Tein swot-analyysin ja kartoitin kaikki kilpailijat ympäri Suomea. Heti alussa oli selvää, että kysyntää oli enemmän kuin tarjontaa, kun kyse on tällaisesta uudesta koneesta.

Koskela neuvoo nuoria yrityksen perustajia tarttumaan rohkeasti tuumasta toimeen.

– Rohkeasti vain liiketoimintasuunnitelmaa tekemään. Heti kun saa idean, ei kannata jäädä jahkailemaan.

Finnveran takauksella iso merkitys

Jos rohkeus ei meinaa riittää, Koskela neuvoo keräämään faktoja idean tueksi. Kun mies marssi ideansa kanssa yritysneuvojan pakeille, vastaanotto oli heti kiinnostunut.

– Kävin vain esittelemässä liiketoimintasuunnitelman. Pari tuntia siihen meni, sitten toivotettiin onnea matkaan. Olin hionut suunnitelmani kivenkovaksi.

Tamperelaisnuorukaisen suurin haaste oli lentokoneen rahoittaminen. Onni onnettomuudessa oli se, että Koskela sai Finnveran takauksen, joka kattaa 60 prosenttia lainasummasta. Kone on myös lainan vakuutena. Rahoittajaksi valikoitui Tampereen Seudun Osuuspankki.

Jatkossa Koskelan tavoitteena on kouluttautua perämieheksi. Unelmatyöpaikka olisi liikelentoyhtiössä.

– Yritystä aion pyörittää siinä sivussa.

Koskela uskoo, että toiselle koneelle voisi olla jatkossa kysyntää, mutta ei välttämättä Suomessa.

– Sen voisi hankkia Keski-Euroopan markkinoille. Tässä nimenomaisessa konemallissa kiinnostaa etenkin hiilikuitukomposiittirakenne. Se on aerodynaaminen ja lasiohjaamo on täysin uudentyyppinen. Kone on myös erittäin taloudellinen, mikä tekee siitä kiinnostavan matkalennoilla.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen@yrittajat.fi