4.8.2017 klo 11:28
Uutinen

MotoGP on jättipotti monille alueen yrityksille

KymiRingillä vuonna 2019 järjestettävään kilpailuun odotetaan jopa 100 000 kävijää. Kisan arvioidaan tuovan kymmenien miljoonien eurojen suoran taloushyödyn Kaakkois- ja Etelä-Suomen alueille.

Keskiviikkona ilmoitettiin, että kansainvälisen MotoGP-sarjan kilpailuja järjestetään Kouvolan lähellä KymiRingillä viitenä vuotena peräkkäin vuodesta 2019 alkaen, mikäli Iitin kunnassa sijaitsevan 4,5 kilometrin mittaisen radan (katso video) rakentaminen etenee suunnitellusti.

Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävistä MotoGP-kilpailuista on odotettavissa 30–35 miljoonan euron suora taloushyöty Kaakkois- ja Etelä-Suomen alueille, arvioi KymiRingin hankejohtaja Timo Pohjola Kauppalehdessä.

Tapahtuman välillisen hyödyn arvo näkyvyytenä Suomelle nousee Pohjolan arvion mukaan jopa lähelle sataa miljoonaa euroa.

369 miljoonaa katsojaa

MotoGP-kilpailu on erittäin seurattu ja suosittu kansainvälinen sarja, moottoripyörien formulakisa. MotoGP:tä seurasi viime kaudella KymiRingin mukaan 369 miljoonaa katsojaa yli 200 maassa. Tavoitteena on saada paikan päälle vuosittain peräti 100 000 kävijää viikonvaihteen mittaiseen kisaan, niin kotimaasta kuin Keski- ja Etelä-Euroopasta.

100 000 kisavieraan majoittaminen, ruuat ja juomat ei ole ihan pikkujuttu. MotoGP:n tulo onkin melkoinen jättipotti monille Kouvolan seudun matkailualan yrityksille ja laajemminkin koko Kaakkois-Suomelle ja eteläiselle Suomelle pääkaupunkiseutua myöten.

Kotimajoituskin tärkeää

Riittävä määrä majoitusta pystytään järjestämään 1,5 tunnin ajomatkan säteellä KymiRingiltä. Euroopassa on monia kisoja, joissa kisavieraat majoittuvat parin-kolmenkin tunnin ajomatkan päähän.

Kouvolan kaupunki on käynyt jo neuvotteluja esimerkiksi Lahden kanssa majoituksen ja muiden palvelujen järjestämisestä ja lähialueen kotimajoituskapasiteettia on myös kartoitettu.

Monivuotinen kisa voi houkutella myös uusia yrityksiä alueelle, varsinkin jos radalle saataisiin tulevina vuosina myös F1-osakilpailu.

Kouvolan yrittäjien puheenjohtaja Ville Helander arvelee Kouvolan Sanomissa, että kun majoituskapasiteettia ei ole tarpeeksi, kotimajoitus nousee uuteen rooliin.

— Kyllähän tämä on vuosisadan mahdollisuus Kouvolan seudulle. Kouvolan ei vain pidä tuudittautua siihen, että seutu hyötyy täysimääräisesti. Jos ensimmäinen kerta menee huonosti, kävijämäärät putoavat heti, hän muistuttaa.

Kouvolan hotellien ja majoitusliikkeiden kapasiteetti on vain noin 1 300 vuodetta. Niistä suurin osa menee kilpailijoille, VIP-vieraille, järjestelyorganisaation jäsenille ja MM-sirkuksen mukana kiertävälle medialle.

Kisavieraiden majoittamiseen tarvitaan hotellien, motellien, kotimajoituksen ja mökkien lisäksi runsaasti leirintäalueita ja muita teltoille sopivia majoitusalueita, joita moottoripyöräfanit suosivat.

Rahoitus vielä auki

4,5 kilometrin mittaisen Kymi Ringin rahoitus on vielä auki. Kouvolan kaupunki on myöntänyt kahden miljoonan euron pääomalainan. Valtio myönsi toukokuussa Kymi Ringille 3,5 miljoonaa euroa lisätalousarviosta ja alueen liikennejärjestelyihin 14 miljoonaa euroa.

Edellä mainitun rahoituksen ehtona on kokonaisrahoituksen toteutuminen. Yksityisestä rahoituksesta odotetaan tietoa syksyn aikana.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari@yrittajat.fi

Lähteet: Etelä-Suomen Sanomat, Kauppalehti, Kouvolan Sanomat