14.8.2017 klo 11:04
Uutinen

Uusi aika, uudet kuviot: Kuuluuko sometus mukaan urakan hoitamiseen?

4H-yrittäjät saivat kesän korvalla valmennusta tubettamiseen elokuvatuottajilta. Kun nuoret tubettavat yrittämisestä, ideoista ei ole pulaa.

Koirakahvilaa kesän pyörittänyt nuori yrittäjä Karoliina Hanhisuanto ja tilauspiirroksia tekevä Reetta Harjunen kertoivat YouTube-yhteisön Tubecon- tapahtumassa videoiden tekemisen kokemuksistaan. Helsingissä viikonloppuna järjestetyssä Tubeconissa kohtasivat YouTubeen videoita tekevät ja niitä seuraavat lapset ja nuoret, mutta myös aikuistubettajat.

– Oli helppo keksiä, mistä tubettaa. Harrastan paljon ja esimerkiksi leipomisesta tuli hirveästi ideoita, mutta aika ei riittänyt. Kaikkia ideoita en saanut vielä toteutettua, mutta on loppuelämä aikaa niitä toteuttaa, Hanhisuanto kertoili 4H-liiton järjestämässä paneelikeskustelussa.

Art Style Reetta Harjusen -4H-yrittäjä mietti ennakkoon sitä, uskaltaako hän näyttäytyä Youtubessa omana itsenään.

– Piirtämisestä saa paljon irti, tykkään kuvata ”my day”- tyyppisiä videoita. Ideoita on, mutta se, että uskallanko tehdä niitä, Harjunen kertoo.

Uskalla tuoda itseäsi esille

Paneelissa kysyttiin, mitä yhteistä on tubettamisella ja yrittämisellä? Ja voiko tubettamisesta olla hyötyä työnhaussa tai yritystoiminnassa?

– Tubettamisessa ja yrittäjyydessä on jotakin samaa. Molemmat vaativat uskoa omaan tekemiseen sekä uskallusta tuoda omia ajatuksia ja luomuksia esille, 19-vuotias Reetta Harjunen kertoi.

Rovaniemeläinen 18-vuotias Hanhisuanto teki kesällä videoita koirakahvilasta, muuhun ei riittänyt aikaa, sillä 4H-yrittäjän päivät ja välillä yötkin menivät kahvilassa.

Työnhakusovellus Tiituksen yksi perustaja ja yrityksen talousjohtaja Niklas Litmala oli mukana 4H-yrittäjien tubettamiseen keskittyvässä sparrausporukassa. Tiitus-sovelluksella työtä voi hakea kännykällä muutaman napin painalluksella.

Tubettamisesta ja yrittämisestä keskustelivat myös tubettaja ja muun muassa videokuvausta 4H-yrityksen nimiin tekevä Lauri Toivonen sekä Nuorisovaltuustojen NUVA ry:n puheenjohtaja Kimi Uosukainen. Keskustelussa kuultiin myös kansanedustaja Antti Kaikkosta.

Toivonen on tehnyt kaksi vuotta videoita LATE-kanavalleen ja hänellä on 4000 tilaajaa Youtubessa.

Kun nuoret tubettavat yrittämisestä, ideoista ei ole pulaa

– Meillä on hassu sanonta, että asioita ei ole ollut, ennen kuin ne on sometettu. Kansanedustajilla ja muilla johtavassa asemassa olevilla ei ole niin, että teen nämä hommat ja sometan vasta sitten. Mutta jos joku on tilannut sulta nurmikonleikkuun, niin kuuluuko tubettaminen siihen mukaan, ehkä tulevaisuudessa voisi olla näin, Kimi Uosukainen visioi.

Yrittäjä Niklas Litmala pohti sitä, millaisia taitoja nuoret nykyään tarvitsevat.

– Tyypillinen trendi, mihin maailma on menossa, se, että osaamisemme vanhenee nopeasti. Ei välttämättä tule enää sellaisia töitä ja koulutuksia, joissa tekisimme samaa työtä koko elämän. Vastuuta siirtyy myös työpaikoille koulutuksen järjestämisestä. Uskon, että motivaatio ja asenne riittävät jo tosi pitkälle.

Kuva: Teemu Kammonen

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta@yrittajat.fi