17.8.2017 klo 08:34
Uutinen

Näkökulma: Nokia 8 voi pelastaa tai pilata kaiken – logistiikkaongelmille tultava loppu

HMD Globalin on saatava uutuustuotteensa nopeammin kuluttajien käsiin, kirjoittaa toimittaja Pauli Reinikainen.

Hype Nokia-puhelinten ympärillä alkoi jo viime vuoden puolella. Kun ensimmäiset HMD Globalin lisensoimalla Nokia-brändillä markkinoitavat puhelimet julkaistiin helmikuussa, pankki räjähti. Yleisö sekosi 50 euron hintaisesta 3310-retropuhelimesta. Myös muut mallit saivat hurjasti palstatilaa ja nousivat Barcelonan mobiilimessujen puhutuimmiksi mobiililaitteiksi.

Sitten tapahtui jotain. Alkoi pitkä odotus, joka yleensä on myrkkyä kuluttajamarkkinoilla. Keväällä ennakkoon varatut puhelimet eivät saapuneet asiakkaille vielä kesän kynnykselläkään.

Vielä tähän päivään mennessä osa Nokia 6 -puhelimen tilaajista ei ole saanut laitettaan.

Sellainen ei tämän päivän maailmassa vetele. Takavuosina suuri ja mahtava Nokia saattoi esitellä uuden puhelimen ja kertoa, että sen saa vasta puolen vuoden päästä. HMD:n tilanne on erilainen, koska viivästyksiä on tullut matkan varrella koko ajan lisää. Nykymaailmassa kuluttajat tekevät ostopäätöksiä sen perusteella, kuka toimittaa tavaran nopeimmin.

Toimitusongelmat syövät pahanpäiväisesti valmistajan uskottavuutta. Alkaa vaikuttaa siltä, ettei kovaan kysyntään varauduttu millään tavoin etukäteen ja puhelimia tilattiin tehtaalta liian vähän. Kun tilausmäärät alkoivat selvitä, tuli kiire.

Kuukausi sitten HMD ilmoitti toimitusjohtajan erosta. Syytä ei kerrottu, mutta olisi helppo yhdistää toimitusvaikeudet operatiivisen johdon ja hallituksen väliseen luottamuspulaan.

Toivon vilpittömästi, että eilen julkistetun Nokia 8:n kohdalla HMD on ottanut opikseen. Tuote on lupaava ja sille voi ennakoida hyvää menestystä. Pitkästä aikaa Nokia-merkkinen puhelin kilpailee aidosti huippupuhelinten sarjassa.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen@yrittajat.fi