Etsi

Yrittäjyys

Tutkimus: Muotoilun hyödyt jäävät laajalti käyttämättä eri toimialoilla

Puolet suomalaisista näkee, että muotoilua ei osata hyödyntää eri toimialoilla. Muotoiluosaamisemme on kansainvälisesti huippua.

Suomalaisen Työn Liiton Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan 48 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että muotoilun tarjoamaa potentiaalia ei hyödynnetä tarpeeksi. Erityisesti ylemmät toimihenkilöt ja asiantuntijat ovat sitä mieltä.

– Tulkitsen tutkimustuloksen niin, että asiantuntijat ymmärtävät muotoilun tarjoamat mahdollisuudet kilpailukyvylle ja näkevät siinä vielä parannettavaa. Muotoilu on parhaimmillaan kiinteä osa liiketoimintaa, sanoo Brand Manager Johanna Lahti Suomalaisen Työn Liitosta.

Tutkimukseen vastaajista 79 prosenttia on sitä mieltä, että suomalainen muotoiluosaaminen on kansainvälisestikin huippua ja 71 prosenttia uskoo, että suomalainen muotoilu tuo kilpailuetua suomalaisille yrityksille. 

Muotoilu nähdään yhtenä Suomen talouden selkärankana

– Tutkimuksemme antoi viitettä siitä, että suomalaisilla on vahva usko Suomen ja suomalaisten menestykseen tulevaisuudessa – myös kansainvälisellä tasolla. Suomalainen muotoilu nostettiin tutkimuksen laadullisessa osiossa ITC-alan, pelialan ja vihreän teknologian ohella esiin yhtenä maamme tulevaisuuden rakentamisen tukijalkana, kertoo Lahti.

Johanna Lahden mukaan vielä on tehtävää muotoilun hyötyjen avaamisessa eri toimialoilla, mutta nyt jo monessa vahvaan teknologiaosaamiseen nojanneessa yrityksessä muotoilu on kiinteä osa yritystoimintaa.

– Tämä näkyy Design from Finland -merkinhaltijamäärän kasvussa myös teknologiaintensiivisillä aloilla sekä palvelumuotoilua hyödyntäneiden yritysten keskuudessa, kertoo Lahti.

Juhlavuoden kunniaksi Habitare osasto esittelee taidonnäytteitä

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Suomalaisen Työn Liitto toteuttaa Habitare-messuille 13.–17. syyskuuta yli 400 neliön osaston, jolla esitellään suomalaista designia ja osaamista.

Mukana on yli 60 yritystä ja satoja tuotteita. Osasto jakautuu teema-aluiksi, joilla esitellään monipuolisesti suomalaista kotia aivan uudella tavalla. Teemat ovat Hanki, Metsä, Meri, Niitty, Kaamos ja Tori.

Design from Finland -merkki lanseerattiin Suomalaisen Työn Liiton toimesta vuonna 2011 tarpeesta tehdä muotoilu suomalaisten yritysten menestystekijänä näkyväksi. 

Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton Taloustutkimukselta tilaamaan tutkimukseen. Tutkimukseen vastasi reilut 2200 iältään 18–79 vuotiasta suomalaista, lisäksin tutkimukseen kuului syventäviä keskusteluja.

Kuvassa yhden Suomalaisen Työn Liiton Habitare-messuosaston kumppanin E.T. Listat Oy:n osaamista

Yrittäjäsanomat