5.9.2017 klo 14:12
Uutinen

”Maailma on auki!”

”Jos uskot omiin unelmiisi, olet valmis tekemään paljon töitä ja uskallat pyytää apua, pystyt ihan mihin tahansa!” hehkutti tv:stä tuttu duudson HP Parviainen yrittäjän päivän pääjuhlassa.

Yrittäjän päivän pääjuhlaa vietettiin tiistaina Korjaamolla Helsingissä. Kutsuvierasjoukkoa ravisteli HP Parviainen Duudsoneista ja Rabbit Filmsistä. Hän kertoi seinäjokisen yrittäjänelikon tarinan: aluksi he halusivat olla bändi, mutta kun kukaan heistä ei osannut soittaa, päättivät he hakata päätä seinään. Siitä lähti kansainväliseksi menestykseksi yltänyt video- ja televisiotuotanto.

Aivan helppoa se ei ollut.

– Ei meillä ollut mitään käsitystä siitä, miten tv-ohjelmia tehdään, mutta ei annettu sen haitata vaan korvattiin se intohimolla. Mutta meillä oli ihan käsittämättömän hauskaa, me elettiin unelmaamme: tehtiin tv-ohjelmaa!

Menestys toi epäilijöitä. Se sai Duudsonit pistämään isomman vaihteen päälle ja suuntaamaan ulkomaille. Taas piti opiskella.

– Oli pakko opetella itse tie maailmalle, miten tv-ohjelmia voi viedä. Jukka (Hildén) ja Jarno (Leppälä) rupesivat sitä tosissaan opiskelemaan.

Työtä kesti kaksi vuotta. Suurimpaan unelmaan, Amerikan-televisioon päästiin kuuden vuoden puurtamisen jälkeen.

– Toivoisin että kaikki muistaisivat – erityisesti kaikki nuoret, kun meillä vanhemmilla ei välttämättä ole niin paljon aikaa – te pystytte mihin tahansa, kun olette määrätietoisia., pitkäjänteisiä ja valmiit tekemään todella paljon hommia, maailma on auki. Menkää rohkeasti älkääkä kuunnelko, jos aikuiset sanovat, ettei noin voi tehdä!

Sarianne Reinikkala, Jaakko Männistö, Carita Orlando, yrittäjän päivä 2017

Suomen Yrittäjät

Suomen Yrittäjät

”Yritykset luovat elintason”

Yrittäjän päivän juhlassa oli paikalla paljon erilaisia yrittäjiä ja yrittäjien puolesta töitä tekeviä. Tällaisia viestejä he lähettivät yrittäjistä ja yrittäjille:

– Tekeminen on suurimman osan ajasta hauskaa, koska saa itse valita mitä tekee. Se on minulle itselleni hienoin pointti yrittämisessä. Siinä on aika vapaa. Vapaus on hieno elämänarvo. Ja jos on yksinyrittäjä, niin kuin moni aloitteleva yrittäjä on, voi joka kuukausi olla kuukauden työntekijä, juhlan juontanut yrittäjä Anna Perho sanoi.

– Suomen elintason nousu on menestystarina 160 vuoden ajalta. Vaikka viime vuosikymmenen aikana on nähty heikompia vuosia, näkymät ovat nyt paremmat ja valoisammat. Elintasoa ei luo kansantalous vaan siinä toimivat yritykset ja yrittäjät työntekijöineen. Tulevaisuudessa elintasomme nousu riippuu siitä, miten taloutemme ja yrityksemme uusiutuvat, Suomen Pankin johtokunnan jäsen Olli Rehn sanoi juhlapuheessaan.

– Noin kolmannes nuorista osaa nähdä itsensä tulevaisuudessa yrittäjänä. Kyllä ovat yrittäjyysasenteet muuttuneet myönteisemmiksi!, Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies kertoi EK:n tutkimuksen tuloksista.

– Ei meillä ole mitään hätää, kun meillä on näin lahjakkaita nuoria ja upeita yrittäjiä. Yrittäjä on päivänsä, patsaansa ja liputuksensa ansainnut, yrittäjäneuvos Riitta Antinmäki sanoi juhlan päätteeksi.

Pekka Nurmela ja Sanni Kaikkonen

Eeva Ketvel

toimitus@yrittajat.fi