14.9.2017 klo 10:23
Uutinen

Kommentti: Kalliiksi haukuttu iPhone X on Applen paras puhelin aikoihin, ainakin paperilla

Applen iPhone X tuo pitkästä aikaa jotain täysin uutta iPhone-mallistoon ja näyttää suuntaa tulevaan. Näin arvioi DigipPaulinakin tunnettu Yrittäjämedioiden toimittaja Pauli Reinikainen.

Apple teki tiistain julkaisutilaisuudessa lähes kaiken sen, mitä odotettiin. IPhone 8 vaikuttaa kosmeettiselta päivitykseltä, mutta laitteessa on parannettu kameraa, näyttöä ja prosessoritehoa. Paljon enempää ei voisi odottaa.

Suurin kiinnostus kohdistui kuitenkin iPhone X -malliin, joka uudistaa iPhonen perinpohjaisesti ensimmäisen kerran vuosikausiin. Näyttö ulottuu modernisti aivan laitteen reunasta reunaan. Yhä suurempi osa käytöstä perustuu näytön koskettamiseen, sillä fyysistä kotinäppäintä ei enää ole. Tämä yleistynee älypuhelimissa jatkossa.

Suurin harppaus on kuitenkin tietoturvassa. IPhone X käyttää kasvontunnistusteknologiaa, joka ei ole käyttäjille vielä kovin tuttu asia. Aikaisemmissa iPhoneissa on käytetty sormenjälkitunnistusta, josta on tullut lähes vakiovaruste myös kilpailijoiden tuotteissa. Käyttäjä on voinut ohjelmoida puhelimeen useita sormenjälkiä.

Kasvontunnistusteknologia perustuu puhelimessa olevaan infrapunasensoriin, joka kohdistaa näkymätöntä valoa käyttäjän kasvoihin ja heijastaa niihin 30 000 mallinnuspistettä. Tämän avulla teknologia luo kasvoista kolmiulotteisen mallin, jota on vaikea väärentää.

Kasvontunnistus on Applen mukaan selvästi turvallisempi tapa pitää puhelimen tiedot salassa. Siinä missä sormenjälkitunnistus pettää yhden kerran 50 000:sta, kasvontunnistuksen kohdalla suhde on yksi miljoonasta.

Kysymys kuuluu, onko uusi Face ID -teknologia käyttäjän kannalta yhtä helppoa ja nopea kuin sormenjälkitunnistus. Applen julkaisutilaisuudessa tunnistus petti kerran. Yhtiö lupaa, että Face ID toimii pimeässäkin. Niin sen pitääkin, sillä merkittävä osa meistä käyttää puhelinta iltaisin pimeässä makuuhuoneessa.

IMore-sivuston artikkeli antaa lisää ajattelemisen aihetta. Se listaa Face ID:n rajoitteita, joita voivat olla muun muassa aurinkolasit. Sen sijaan vaihtuva hiustyyli tai silmälasit eivät aiheuta ongelmia tunnistautumiselle. Uuden IPhonen asetuksista voi määritellä, aukeaako lukitus myös esimerkiksi silmät suljettuna. Mutta toimiiko tunnistus Suomen oloissa, esimerkiksi lumisateessa? Se jää nähtäväksi.

Apple näyttää tehneen joitakin uudistuksia näytön koon ehdoilla. Kotinäppäimestä luopuminen pakottaa käyttäjän opettelemaan uudenlaisia pyyhkäisykomentoja, jotka eivät välttämättä tule selkärangasta. Kotinäkymään siirrytään pyyhkäisemällä ylös näytön keskeltä. Komentokeskus, joka aikaisemmin pyyhkäistiin esiin ruudun alaosasta, tulee nyt näkyviin pyyhkäisemällä näyttöä oikeasta yläkulmasta. Kokeilematta voisin ennustaa, että pyyhkäisyt eivät toimi joka kerralla yhtä luotettavasti kuin kotinäppäimen painallus.

IPhonen myötä saamme tutustua entistä useammin myös lisättyyn todellisuuteen. Jos toimit teknologia-alalla ja olet tekemisissä lisätyn todellisuuden sovellusten kanssa, iPhone 8 tai iPhone X on seuraava puhelimesi.

IPhone X:n hintaa on helppo kritisoida. Laite on kallis, mutta osittain syystäkin. Jos haluaa jotain uutta ja erilaista, siitä täytyy maksaa. Voisi ennemminkin sanoa, että iPhone 8 on liian kallis uusiin ominaisuuksiin nähden.

Pitkästä aikaa Apple on julkaissut jotain aidosti uutta ja erilaista. Viime vuosina olemme saaneet tottua kohtuullisen pieniin uudistuksiin, jotka ovat riittäneet kuluttajille mutta jotka eivät ole aiheuttaneet niin sanottua vau-efektiä. X:n kohdalla sellainen saatiin.

Pientä hymyilyä aiheuttaa langattoman latauksen esittely nyt vuosien jälkeen siitä, kun tekniikka tuli ensimmäisiin kilpailijoiden puhelimiin.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen@yrittajat.fi