15.9.2017 klo 14:43
Uutinen

Asiantuntija esityksestä: ”Hyvä signaali, ettei epäonnistumisesta rangaistaisi liiketoimintakiellolla”

Hallituksen esityksen mukaan liiketoiminnassa rehellisesti epäonnistunutta ei enää tuomittaisi liiketoimintakieltoon.

– Se on signaalina hyvä, että epäonnistumisesta ei rangaista liiketoimintakiellolla. Omalta osaltaan tämä edistäisi myös yrittäjän toista mahdollisuutta, Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo. Hän oli osaltaan lakivaliokunnan kuultavana asiassa.

Esitys menee vielä eduskunnan äänestettäväksi. Esityksen mukaan liiketoimintakiellon määräämisen edellytyksiä muutettaisiin siten, että perusteena ei voi olla lakisääteisten velvollisuuksien olennainen laiminlyöminen, jos laiminlyönti johtuu maksukyvyttömyydestä.

– Laiminlyöntien olennaisuuden arvioinnissa olisi muun ohella otettava huomioon laiminlyönneistä tavoitellun taloudellisen hyödyn määrä.

Oikeusrekisterikeskuksen mukaan marraskuun alussa 2016 oli voimassa vajaa 1300 liiketoimintakieltoa. Uusia liiketoimintakieltoja on viime vuosina määrätty reilut 300 vuodessa.

Kuka voidaan määrätä liiketoimintakieltoon?

Nykyään toiminimistä liikkeenharjoittajat mutta ei ammatinharjoittajat kuuluvat lain soveltamisen piiriin. Lain soveltamisala laajennettaisiin yksityisen elinkeinonharjoittajan kirjanpitolaissa tarkoitettuun ammattitoimintaan.

– Se kuka harjoittaa mitäkin on kuitenkin epäselvää. SY kannattaa tätä muutosta. Yhdenmukainen kohtelu on perusteltua, koska liiketoimintakielto langetettaisiin jatkossa vain moitittavan ja rikollisen toiminnan tuloksena.

– On tärkeää, että toimenpiteillä pyritään vähentämään sellaisia kilpailuhaittoja, joita lakisääteisiä velvollisuuksia noudattaville yrityksille aiheutuu siitä, että jotkut yritykset olennaisesti rikkovat näitä velvollisuuksia, SY:n Toivonen kertoo.

Pesänhoitajalla mahdollisuus tutkintapyyntöön

– Tutkintapyynnön voisi esittää tämän uuden muutoksen myötä esimerkki konkurssissa pesänhoitaja. SY ei tätä kannattanut, koska se saattaa aiheuttaa niin sanottuja varmuuden vuoksi tehtyjä ilmoituksia, Toivonen selventää.

Lain valmistelussa esillä oli ehdotus saattaa liiketoimintakiellossa olevat henkilöt erilliseen internetissä julkaistavaan rekisteriin. Tämä on jätetty esityksestä pois.

– Liiketoimintakieltorekisterin tiedot ovat laajasti viranomaisten, yritysten ja yksityisten saatavilla. Se riittää.

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta@yrittajat.fi