10.10.2017 klo 13:44
Uutinen

Pizzeria, viskitislaamo, mehuketju, kenkätehdas… – He ovat ehdolla vuoden kasvuyrittäjäksi

Finaalin kasvuyrittäjien liikevaihto on noussut vuosittain kymmeniä, jopa tuhansia prosentteja.

EY:n Entrepreneur of the Year 2017 -yrittäjäkilpailun 13 loppukilpailufinalistia julkistettiin tiistaina Helsingissä.

13 finalistiyrityksen joukkoon päässeet yritykset ovat kasvattaneet liikevaihtoaan vuosittain kymmeniä, osa jopa tuhansia prosentteja. Samalla Suomeen on luotu viime vuosina satoja työpaikkoja.

Mukana ovat muun muassa ruisviskillä maailmalla mainetta niittävä Kyrö Distilleryn perustaja ja toimitusjohtaja Miika Lipiäinen, Sievin Jalkineen Juha Jokinen sekä Classic Pizza Restaurantin Juha Toivanen ja Merja Rahkola-Toivanen.

Yksi loppukilpailuun valituista on Jungle Juice Bareistaan tutun Smoothie Heavenin Noora Fagerström.

– Idea lähti alun perin ulkomailta seitsemän vuotta sitten, omasta tarpeesta. Kauppakeskuksista sai yleensä nopeasti mukaan vain leivän tai hampurilaisen. Siitä se ajatus heräsi, ajattelin, että tämän voisi tehdä paremminkin, Fagerström muisteli.

”Kova pula tekijöistä”

Nocart Oy:n Vesa Korhonen perusti yrityksensä vuonna 2010.

– Meidän piti aloittaa Suomesta ja Pohjoismaista, mutta puoli vuotta myöhemmin löysin itseni Afrikasta. Minulta kysytään usein, miten olen sinne päätynyt, johon vastaan, että en mä tiedä. Siellä on kova imu ja aivan valtava tarve. Esimerkiksi maatiloja ja kaivoksia, jotka tarvitsevat puhdasta ja luotettavaa sähköä, Korhonen luonnehti.

Finalistiyritykset laskivat jatkansa vahvalla kasvu-uralla jatkossakin. Kasvua uhkaavia tekijöitä tuli esiin pienen mietintähetken jälkeen.

– Lisääntyvä kilpailu. Jos iso toimija tulee ja pyyhkäisee meidät pois ottaen aggressiivisesti markkinat haltuun, Fagerström pohti.

– Erityisesti pääkaupunkiseudulla on kova pula tekijöistä. Meidän päärekrytointikanava on tradenomikoulu. Opettajat sanovat (oppilaille), että vuoden saat olla kirjanpitäjä, sitten on päästävä esimies- ja asiantuntijatehtäviin. Vuodessa ihminen ei kuitenkaan tule asiantuntijaksi, totesi Talenomin Oyj:n Harri Tahkola.

Yksi finalisteista kruunataan 3.11. järjestettävässä finaalissa Suomen EY Entrepreneur of the Year -kilpailun voittajaksi. Hän tulee edustamaan Suomea yrittäjyyden MM-kilpailussa ensi kesäkuussa.

Kasvuyrittäjäkilpailun finalistit maakunnittain:

Uusimaa:

Tomi Mäkipelto ja Juho Rönni, LeaseGreen Group Oy

Juha Huovinen, Jari Raappana ja Sanna Siniketo, Sofigate Oy

Christoph Thür ja Mikko Kaipainen, Yousician Oy

Noora Fagerström, Smoothie Heaven Oy

Jussi Aho, Fira Group Oy

Juha Toivanen ja Merja Rahkola-Toivanen, Classic Pizza Restaurant

Pohjois-Suomi:

Juha Jokinen, Sievin Jalkine

Jarno Haapakoski, Volter Oy

Mikko Ahola, Synkronitalo/Synkroni Oy

Harri Tahkola, Talenom Oyj

Länsi-Suomi

Miika Lipiäinen, Kyrö Distillery Company/Rye Rye Oy

Häme- ja Keski-Suomi

Vesa Korhonen, Nocart Oy

Itä-Suomi

Jarmo Heikkinen, Heikkinen Yhtiöt Oy

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen@yrittajat.fi