10.10.2017 klo 14:47
Uutinen

Eikö aika taaskaan riitä? Näin sovitat yhteen työn ja muun elämän – 11 vinkkiä

Työterveyslaitoksen asiantuntijan mukaan omia ajanhallinnan taitoja voi kehittää. Uusi opas antaa vinkkejä yrittäjän arkeen.

Muiden jättäessä työpäivän taakseen moni yrittäjä jatkaa työn merkeissä vielä pitkään. Yrittäjät myös pitävät keskimäärin vähemmän lomia kuin muut.

Työterveyslaitoksen (TTL) mukaan joka kolmas yrittäjä sinnittelee työn ja muun elämän yhteensovittamiseen liittyvien ongelmien kanssa.

Omaa ajanhallintaa voi kuitenkin kehittää.

– Hyvä tavoite on pyrkiä siihen, että itselle merkitykselliset asiat eivät jää liian vähäiselle huomiolle. Jokaisen yrittäjän olisikin hyvä ottaa agendalleen omasta hyvinvoinnistaan huolehtiminen, kertoo Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Barbara Bergbom TTL:n tiedotteessa.

TTL on julkaissut uuden Työ, muu elämä ja ajanhallinta -oppaan, jossa annetaan neuvoja yrittäjien arkeen:

1) Suunnittele työsi pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti

Pohdi, mitkä ovat yrityksesi kannalta tärkeitä päivämääriä. Milloin hoidat verotukseen, kirjanpitoon, palkanmaksuun ja vakuutuksiin liittyvät tehtävät? Millaisia markkinointitempauksia järjestät vuoden aikana? Kirjaa keskeiset tapahtumat ja tehtäväsi sekä niihin kuluva valmisteluaika vuosikelloosi tai kalenteriisi.

2) Aikatauluta työsi ja tapaamisesi

Tee lista työviikon ja -päivän aikana suoritettavista työtehtävistä. Jätä kalenteriin ja tehtävälistaan huokoisuutta eli ”vapaata” aikaa, jotta tilaa jää myös yllättäville työtehtäville.

3) Priorisoi

Mieti mitkä ovat työsi kannalta tärkeimmät tehtävät, ja aloita niistä. Voit priorisoida mm. asiakkaiden tarpeiden, tehtävien tärkeyden, kiireellisyyden tai kiinnostavuuden perusteella.

4) Tee ainoastaan yhtä asiaa kerrallaan

Keskittyminen lisää myös työn hallinnan tunnetta. Katkokset ja usean tehtävän samanaikainen tekeminen ei ole yhtä tehokasta.

5) Suunnittele työpäivääsi myös taukoja

Säännölliset ruokatauot ovat tärkeitä ja pitävät virkeänä, kunhan ateriat eivät ole liian raskaita. Työpäivään on hyvä varata aikaa palauttaviin taukoihin.

6) Varaa aikaa työn ulkopuoliselle elämälle

Myös perheelle, sosiaalisiin tapaamisiin ja harrastuksiin on hyvä varata aikaa. Lomiakin on hyvä varata etukäteen kalenteriin, ja loma-ajoista kannattaa pitää kiinni.

7) Opettele sanomaan ei

Mieti, mitkä työtehtävät, tapaamiset ja tilaisuudet ovat työsi kannalta tärkeitä ja välttämättömiä. Onko jotakin, mistä voit luopua tai jättää väliin? Voisiko esimerkiksi sähköinen ajanvarausjärjestelmä tai verkkokauppa helpottaa työtäsi ja vähentää puhelimitse tulevia yhteydenottoja?

8) Arvioi ajanhallinnan onnistumista säännöllisesti

Missä onnistuit? Saavutitko työpäivälle tai -viikolle asettamasi tavoitteet? Pysyitkö aikataulussa? Onko jotakin, minkä voisit tehdä paremmin huomenna?

Ja jos aika ei siltikään riitä kaikkeen vaadittuun niin:

9) Ulkoista osa tehtävistäsi

10) Palkkaa työntekijä

11) Hyödynnä verkostojasi

Vinkit: TTL:n Työ, elämä ja muu ajanhallinta -opas yrittäjille

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen@yrittajat.fi