Lakitoimiston palvelu auttaa ensimmäisen työntekijän palkkaamisessa | Yrittajat.fi

Etsi

Yksinyrittäjä

Lakitoimiston palvelu auttaa ensimmäisen työntekijän palkkaamisessa

Työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämä Yrittäjästä työnantajaksi -hanke on käynnistynyt. Yksi palveluntuottajista on helsinkiläinen lakitoimisto, joka haluaa kertoa rehellisesti, millaisia haasteita ensimmäisen työntekijän palkkaamisessa on.

Yrittäjästä työnantajaksi -hanke kestää vuoden 2018 loppuun. Sen tavoitteena on kehittää ensimmäistä työntekijäänsä palkkaavien yksinyrittäjien työnantajataitoja ja rekrytointiosaamista. Työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämä hanke toteutetaan yhteistyössä Suomen Yrittäjien kanssa.

Hankkeen palveluntuottajat on nyt valittu tarjouskilpailun perusteella. Palvelu sisältää markkinoinnin, henkilökohtaisen ohjauksen ja sparrauksen sekä rekrytointisuunnitelman laatimisen. Palkkiot maksetaan palveluiden tulosten perusteella.

Yksi palveluntuottajista on helsinkiläinen lakiasiaintoimisto Turre Legal. 

– Monia yrittäjiä ahdistaa ensimmäisen työntekijän palkkaaminen. Siihen liittyy pelkoja ja tiedon puutetta. Niitä lähdemme nyt raivaamaan yhdessä yrittäjien kanssa, toimiston perustaja ja omistaja Herkko Hietanen (kuvassa) selvittää.

Hietasen mukaan yleisimpiä palkkaamiseen liittyviä kysymyksiä ovat kustannukset, työterveyden kilpailuttaminen ja työntekijän vakuutukset.

– Yrittäjä ei useinkaan halua kilpailuttaa työterveysfirmoja itse, jos joku voi tehdä sen hänen puolestaan. Se madaltaa osaltaan kynnystä ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen.

Virherekrytoinnin pelko estää palkkaamasta

Hietanen painottaa, ettei hänen yrityksensä pyri palvelemaan valtiovaltaa vaan yksittäistä yrittäjää.

– Virherekrytoinnin pelko on yksi niistä peloista, jotka estävät yrittäjää palkkaamasta. Se ei ole pelottelun asia, mutta asia joka yrittäjän täytyy ymmärtää. Samoin kuin sellainen tilanne, jossa työntekijä sairastuu.

Turre Legal avaa hankkeeseen liittyvän verkkosivun lähipäivinä.

– Ensin kartoitamme, millaista tietopa yrittäjät tarvitsevat. Sen jälkeen rakennamme verkon puolelle alustan sekä videoita, infograafikkaa ja muuta sisältöä. Ajatuksena on, ettei yrittäjän tarvitse tulla tapaamaan meitä fyysisesti, vaan voimme toimittaa sisällön älypuhelimeen.

Hietasen yritys järjestää kullekin yrittäjälle viikon pituisen koulutus- ja valmennusjakson, jolloin toimiston lakimiehet ovat yrittäjän käytettävissä. Koulutuksen jälkeen yrittäjä tavataan kasvotusten.

– Tavoitteena on valmentaa tämän ja ensi vuoden aikana noin 1000 yrittäjää Uudenmaan alueella.

Hietanen pitää mahdollisena, että valmennuksen seurauksena yrittäjä ajattelee, ettei haluakaan palkata ketään.

– Meidän tehtävämme on kertoa asioista rehellisesti.

Turre Legal ja muut hankkeen palveluntuottajat saavat palkkion työstään tarjouksessa määritellyin perustein. Turre Legalin palkkio määräytyy sen mukaan, miten laadukkaana yrittäjä palvelua pitää.

 Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Suomen Yrittäjien aluejärjestöjen kanssa oikean kohderyhmän, eli rekrytointia ja kasvua suunnittelevien yritysten löytämiseksi.

– Tarjoamme verkostoamme yksinyrittäjien käyttöön. Tiedämme, että yksinyrittäjä harvoin yrittää yksin vaan tarvitsee verkostoja. Niiden avulla luodaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja tuetaan yrittäjien jaksamista, Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Kiinnostuitko palvelusta. Asiaa hoitavien yritysten yhteystiedot eri puolilta maata löytyvät täältä.

Pauli Reinikainen