23.10.2017 klo 10:33
Uutinen

Palkitun Finn Springin toimitusjohtajan aamu alkoi onnitteluilla: ”Todella mukava tunne”

Finn Spring jatkaa laajentumistaan kansainvälisille markkinoille. Toimitusjohtaja toivoo lisää näkyvyyttä yrittäjäpalkinnosta.

Keski-Pohjanmaalla toimiva Finn Spring oli yksi lauantaina palkittu yritys Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä Joensuussa.

– Olen saanut vastailla tämän aamun onnitteluihin. Tuntuuhan se hyvältä siinä mielessä, että toiset yrittäjät palkitsevat. Todella mukava tunne, yhtiön toimitusjohtaja Hannu Ali-Haapala kertoo.

Ali-Haapalan mukaan palkinnosta on toivon mukaan muutakin hyötyä kuin pelkkä tunnustus.

– Pidämme sitä tottakai työvoittona koko organisaatiolle. Toivottavasti se poikii enemmän näkyvyyttä ja arvostusta.

Yrittäjäpäiviltä Ali-Haapalalle jäi käteen paljon hyviä keskusteluja.

– Se oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus. Tuttuja oli paljon paikalla, koska olen ollut pitkään yrityselämässä mukana. Varsinaisia liikeneuvotteluja meidän on vaikea käydä, koska myymme isoille kauppaketjuille, jotka eivät ole mukana yrittäjäpäivillä.

”Heti sorvin ääreen”

Ali-Haapalan mukaan Finn Springin työ kansainvälistymisen eteen jatkuu.

– Meillä on kova tahtotila kasvaa. Suurimmat kasvunäkymät ovat Ruotsin puolella, siellä olemme vasta lähtötekijöissä. Viennin eteen panostetaan jatkuvasti.

Yhtiön lähdevettä myydään ensisijaisesti kotimarkkinoilla.

– Jokaisella hyvin toimivalla yrityksellä pitää olla ensin hyvin hoidossa kotimarkkinat. Sieltä saa rahaa toimintaan vientimarkkinoilla. Viennistä rahaa tulee viiveellä.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi