27.10.2017 klo 14:56
Uutinen

Rengasyrittäjä kertoo ”hullusta” viikosta: ”Kolme puhelinta soi kolmen minuutin välein”

Talvi tuli kertarysäyksellä Etelä-Suomeen. Huoltamoyrittäjälle rengassesonki on tietänyt pitkiä päiviä, pikkutunneille saakka.

Pirkkalan Teboilin yrittäjä Karri Lehtinen vastaa toimittajan soittopyyntöön kiireen keskeltä. Kuluva viikko on ollut sieltä työläämmästä päästä.

– Kun tällainen rysähtää kerralla päälle, niin on koko ajan painettava pitkää päivää. Vaikka sanotaan, että ihmiset ymmärtävät kiireen, niin pitäisi pystyä venymään vielä enemmän. Rauhassa olemme pystyneet tekemään töitä vasta sulkemisajan jälkeen, sinne yökahteen tai -kolmeen asti.

Lehtisen arvion mukaan ”8 ukkoa plus oma väki” on ahertanut keskimäärin arviolta 70 auton kimpussa joka päivä.

– Osa on tehnyt vannetöitä uusille renkaille, osa vaihtanut renkaita. Sitten on ollut jo aiemmin sovittuja huoltotöitä, esimerkiksi jakopääremontteja.

– Maanantaista se lähti. Meillä on kolme puhelinta, joista jokainen soi keskimäärin kolmen minuutin välein. Jokaiseen pitäisi pystyä vastaamaan.

Lehtinen on huoltamoyrittäjä toisessa polvessa. Asema on toiminut 35 vuoden ajan, josta Lehtisen johtamana viitisen vuotta.

– Kyllä asiakkaat muistavat meitä, tulevat vaihdattamaan pyyhkijänsulkaa tai auton lamppuja. Siihen kahvittelijat ja muut vakiasiakkaat päälle.

– Pitää olla vähän hullu ja värikäs persoona. Vaikka olisi kuinka kiire, niin annamme asiakkaalle kivan hymyn tai hyvän päivän toivotukset. Huomioimme asiakkaan, oli hän sitten ensimmäistä tai tuhannetta kertaa.

Sesongin rauhoituttua Lehtinen aikoo tarttua ”rästihommiin”. Lomaa ei silti ole luvassa.

– Ennen mennyttä kesää olin pitänyt lomaa kuusi päivää viimeisten kolmen vuoden aikana. Viime kesänä pidimme ruhtinaallisen viikon, Lehtinen laskee.

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen (at) yrittajat.fi