2.11.2017 klo 14:14
Uutinen

Anna ajoi itsensä loppuun: ”Ajattelin, että hyvinvoinnista puhuminen ei koske minua”

Anna Jalavan sairausloma venyi kahdesta viikosta vuoteen. Hän ajoi itsensä totaalisen loppuun. Nyt Jalava kertoo, mitä kokemus opetti.

Tänään kerroimme Yrittäjägallupista, jonka tulokset eivät mairittele yrittäjien työssä jaksamista. Markkinointialalla toimiva Anna Jalava tietää henkilökohtaisesti, mistä uupumisessa on kysymys.

– Gallupin tulos ei yllätä. Silloin se yllätti, kun vuosia sitten puhuin omista kokemuksistani ensimmäistä kertaa. Yllätyin siitä, että sain satoja kommentteja yrittäjiltä. Oli järkytys huomata, kuinka moni ihminen koki aiheen niin läheiseksi, että vaivautui laittamaan minulle viestiä. Se auttoi ymmärtämään, miten yleisiä jaksamisen ongelmat ovat.

Tällä hetkellä Jalavan tilanne on hyvä. Hän on palautunut vaikeista vuosista ja muuttanut elämäänsä.

– Olen vaihtanut alaa ja teen töitä yksinyrittäjänä. Olen tehnyt itselleni todella tarkat rajat siitä, mihin suostun ja mitä teen sen eteen, etten uuvuta itseäni liikaa.

”Kuvittelin pystyväni tekemään liikaa”

Syitä Jalavan uupumiseen muutama vuosi sitten oli monia. Päällimmäisenä syynä oli tarve pitää kaikki langat omissa käsissä.

– Haalin uusia töitä, mutta en luopunut vanhoista. Kuvittelin pystyväni tekemään liikaa.

Jalava harmittelee yleistä uskomusta, joka pitää yrittäjiä lähes superihmisinä.

– Ajatellaan, ettei tunnu missään, vaikka tehdään töitä ympäri vuorokauden, 24/7. En itsekään miettinyt omaa palautumistani tai hyvinvointia, kun koko ajan oli kiire. Ajattelin, että hyvinvoinnista puhuminen ei koske minua. Tarvitsin herätyksen, jotta ymmärsin, etten voi vetää itseäni töissä piippuun ja kuvitella että jaksan vapaa-aikana lasten ja perheen kanssa.

Jalava päätyi sairauslomalle, jonka piti kestää kaksi viikkoa. Lopulta se kesti vuoden. Onneksi hän osasi hakea apua.

– Ymmärsin avun merkityksen siinä vaiheessa, kun en enää saanut mitään aikaiseksi.

Tietokone kiinni ajoissa

Jalava myi liiketoimintansa ja tekee nykyään töitä yksin. Hänelle on tärkeä asia olla vastuussa vain omasta toimeentulostaan.

– Kymmenen vuoden ajan olin aina tavoitettavissa mutta nyt minulla ei ole enää päivystysvelvollisuutta ja pääsen offlineen silloin kun haluan. Sen asian teen myös asiakkailleni selväksi. Kun vietän vapaailtaa tai lomaa, en vastaa puheluihin tai viesteihin, koska haluan huolehtia omasta jaksamisestani.

– Asiakkaani, joista suurin osa on itse yrittäjiä, ovat reagoineet positiivisesti kun kerron omista ajankäytön rajoituksistani. Moni on todennut, että pitäisi itse tehdä samanlainen päätös. Silti moni yrittäjä pelkää, että asiakkaat kaikkoavat, jos ei ole koko ajan tavoitettavissa.

Iltaisin Jalava ei avaa tietokonettaan, koska tietää sen vaikuttavan unen laatuun.

– Lisäksi teen huomattavasti lyhyempää työpäivää kuin aikoinaan. Monta tuntia tippunut pois. Kun tekee luovaa työtä, lisätunneista ei ole hyötyä. Enemmän hyötyä on siitä, että jätän koneen toimistolle ja lähden kotiin.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Kuva: Ihana Elämys Oy