7.11.2017 klo 19:32
Uutinen

Anna uupui yrittäjänä – oletko sinä vaaravyöhykkeessä?

Anna Jalava oli yksi niistä yrittäjistä, joka uupui työssään. Sairausloma venyi kahdesta viikosta vuoteen. Yli 50-tuntista työviikkoa tekee lähes puolet yrittäjistä. Yrittäjien pitkät työpäivät ja uupumisen vaara ovat nyt puheenaiheina niin tv:ssä kuin sosiaalisessa mediassa.

Tuoreen Yrittäjägallupin mukaan 44 % vastanneista yrittäjistä tekee yli 50-tuntista tai sitä pidempää työviikkoa. Alle 40-tuntista työviikkoa tekee 27 prosenttia haastatelluista. Kahdeksalla prosentilla vastaajista työviikko venyi jopa yli 70 tuntiin.

– Yrittäjät ovat usein erittäin innostuneita työstään eikä tunteja silloin lasketa, Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén totesi Ylen aamu-tv:ssä maanantaina.

– Kannattaa kuitenkin muistaa, että koska ihminen ei ole kone, kroppa ja pää saattavat väsähtää, Hellstén muistuttaa.

Markkinointialalla yrittäjänä toimiva Anna Jalava tietää henkilökohtaisesti, mistä uupumisessa on kysymys. Tällä hetkellä Jalavan tilanne on hyvä. Hän on palautunut vaikeista vuosista ja muuttanut elämäänsä.

– Olen vaihtanut alaa ja teen töitä yksinyrittäjänä. Olen tehnyt itselleni todella tarkat rajat siitä, mihin suostun ja mitä teen sen eteen, etten uuvuta itseäni liikaa.

”Kuvittelin pystyväni tekemään liikaa”

Syitä Jalavan uupumiseen muutama vuosi sitten oli monia. Päällimmäisenä syynä oli tarve pitää kaikki langat omissa käsissä.

– Haalin uusia töitä, mutta en luopunut vanhoista. Kuvittelin pystyväni tekemään liikaa.

Kahden viikon sairausloma venyi vuoden mittaiseksi.

Jalava harmittelee yleistä uskomusta, joka pitää yrittäjiä lähes superihmisinä.

–Tarvitsin herätyksen, jotta ymmärsin, etten voi vetää itseäni töissä piippuun ja kuvitella että jaksan vapaa-aikana lasten ja perheen kanssa.

Tietokone kiinni ajoissa

Jalava myi liiketoimintansa ja tekee nykyään töitä yksin. Hänelle on tärkeä asia olla vastuussa vain omasta toimeentulostaan.

– Kymmenen vuoden ajan olin aina tavoitettavissa, mutta nyt minulla ei ole enää päivystysvelvollisuutta ja pääsen offlineen silloin kun haluan. Kun vietän vapaailtaa tai lomaa, en vastaa puheluihin tai viesteihin, koska haluan huolehtia omasta jaksamisestani.

Iltaisin Jalava ei avaa tietokonettaan, koska tietää sen vaikuttavan unen laatuun.

– Lisäksi teen huomattavasti lyhyempää työpäivää kuin aikoinaan. Monta tuntia tippunut pois. Kun tekee luovaa työtä, lisätunneista ei ole hyötyä. Enemmän hyötyä on siitä, että jätän koneen toimistolle ja lähden kotiin.

Yli 10 prosenttia vaarassa palaa loppuun

Pitkistä työpäivistä huolimatta pahimmassa tilanteessa on omasta mielestään ainoastaan 12 prosenttia Yrittäjägallupin vastaajista. Tämä ryhmä kertoo olevansa jatkuvasti ylirasittunut tai lähellä loppuun palamista.

Puolet vastaajista on kokenut joskus ylirasitusta. Vastaajista 38 prosentilla ei ole ollut ongelmia jaksamisen kanssa.

Toimialoista pisintä päivää tekevät rakentamisen ja teollisuuden aloilla toimivat yrittäjät. Niissä yli 50-tuntista viikkoa teki yli puolet yrittäjistä.

–Pienessä työnantajayrityksessä yrittäjä on sekä liiketoimintajohtaja että henkilöstöjohtaja ja tekee työntekijöidensä rinnalla pitkää päivää tavallisena työntekijänä. Tämän päälle pitää hoitaa sitten vielä työnantajan velvollisuudet, SY:n Harri Hellstén kuvailee.

Yksinyrittäjillä puolestaan on huoli omasta toimeentulostaan ja kuvitelma, että jos todella pitkää päivää vielä pidentää, tulee ehkä enemmän tulojakin.

–Myös matala sosiaaliturvan taso saa monet uupuneet sinnittelemään liian pitkään, Hellstén sanoo.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Kuva: Ihana Elämys Oy

Lue Anna Jalavan koko tarina täältä

Lue lisää Yrittäjägallupin tuloksista