23.11.2017 klo 12:16
Uutinen

EU aikoo kieltää verkko-ostosten maarajoitukset – tätä se tarkoittaa yrittäjille

Geoblokkauksen eli maarajoitteiden kieltäminen tehostaa sisämarkkinoiden toimintaa. Suomen Yrittäjät on ollut aktiviisesti mukana vaikuttamassa uuteen esitykseen.

EU:ssa on päästy yksimielisyyteen geoblokkauksen eli maarajoitusten poistamisesta.

Tähän mennessä verkkosivut ovat saattaneet ohjata kuluttajan automaattisesti toiselle saitille kansallisuuteen tai kotipaikkaan perustuvasta syystä.

Nyt tällainen uudelleenohjaus maakohtaiselle verkkosivulle kielletään, jos kuluttaja ei ole antanut tähän etukäteissuostumusta.

Jatkossa siis kuluttaja voi ostaa tuotteita muiden EU-maiden verkkokaupoista.

– Yrittäjille tämä tarkoittaa sitä, että myös muiden EU-maiden kansalaisille ja yrityksille tulisi myydä tuotteita. Kauppiaita ei kuitenkaan velvoiteta pakkomyymään sellaisten maiden asukkaille, joihin he eivät itse halua myydä, sanoo Suomen Yrittäjien asiantuntija Petri Holopainen.

Suomen Yrittäjät on ollut aktiivisesti mukana vaikuttamassa uuteen esitykseen.

– Pidämme tärkeänä sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa ja sisämarkkinoiden digitaalista tehostamista. Geoblokkauksen poistaminen tehostaa sisämarkkinoita niin elinkeinonharjoittajien kuin kuluttajienkin näkökulmasta, Holopainen toteaa.

Esitys hyväksyttäneen parlamentin täysistunnossa joulukuussa.

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen (at) yrittajat.fi

Kuva: Pixhill