24.11.2017 klo 14:52
Uutinen

Yrittäjänaiset: Omistajanvaihdosten onnistuminen yksi vuosikymmenen kysymyksistä

Yrittäjänaiset uskoo maan talouden yltävän kovaan kasvuun, kun työllistämisen esteet puretaan. Näin sanovat liiton toimitusjohtaja Natalia Härkin ja puheenjohtaja Seija Estlander.

Uudet työpaikat syntyvät nyt pk-yrityksiin, ja Suomen Yrittäjänaiset uskoo, että Suomella on korkean koulutustason vuoksi hyvät edellytykset osaamistaloudessa. Liitto luottaa Suomen pärjäävän myös kovassa kansainvälisessä kilpailussa, jos päätöksenteossa noteerataan talouden rakenteissa tapahtuneet muutokset.

250 000 työpaikkaa omistajanvaihdosiässä olevissa yrityksissä

Natalia Härkin nostaa omistajanvaihdosten onnistumisen yhdeksi merkittäväksi elinkeinopoliittiseksi kysymykseksi.

– Omistajanvaihdokset ovat luonnollinen osa yritystoiminnan dynamiikkaa. Tällä hetkellä asian merkittävyyttä korostaa se, että lähes kolmasosa yrittäjistä on yli 55-vuotiaita ja noin 78 000 yrityksen toiminnan jatkaminen on pohdinnassa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Näissä yrityksissä työskentelee noin 250 000 henkilöä tuottaen vuosittain noin 300 miljoonan euron verotulot ja 1,2 miljardin euron kunnallisverot.

– On arvioitu, että tässä yritysjoukossa on suuri määrä elinkelpoisia ja kasvupotentiaalia omaavia yrityksiä. Omistajanvaihdosten onnistuminen on lähivuosina yksi keskeisimmistä tekijöistä työpaikkojen turvaamisessa, uusien työpaikkojen syntymisessä, verotulojen sekä alueellisen elinvoiman ja hyvinvoinnin näkökulmasta, Härkin summaa.

Suomen Yrittäjänaiset etsiikin ratkaisuja omistajanvaihdosten vauhdittamiseksi teettämällä jäsenistön keskuudessa tilannetta kartoittavan jäsenkyselyn jo marras-joulukuun aikana.

Työnantajan sivukulut rasittavat

Yrittäjänaisten kärkitavoitteita ovat naisvaltaisten alojen kasvun vauhdittamiseksi vanhemmuudenkulujen tasaaminen verovaroilla, verotuksen päivittäminen yrittämistä ja työntekoa kannustavaksi sekä yrittäjän sosiaaliturvan petraaminen.

Seija Estlanderin mukaan työnantajan sivukulut pitää saada alemmaksi ja henkilöperusteista irtisanomissuojaa kannattaa päivittää.

– Työnantajan palttooseen sonnustautuminen on yksinyrittäjälle iso riski, koska työantajan sivukulut ja työnantajamaksut ovat kohtuuttoman korkeita. Esimerkiksi naisten 3 000 euron keskimääräisellä kuukausipalkalla työnantajan kokonaiskulut kipuavat liki 4 400 euroon.

– Lisäksi monia arveluttaa ensimmäisen työntekijän palkkaaminen ja tätä riskiä pienentääkseen jotkut yrittäjät pestaavat työntekijöitä henkilövuokrafirmoista, Estlander painottaa.

toimitus (at) yrittajat.fi