Koruyrittäjä ei luota liikaa veronpalautusten voimaan: "Yleinen taloustilanne ei näy vielä" | Yrittajat.fi

Etsi

Talous

Koruyrittäjä ei luota liikaa veronpalautusten voimaan: "Yleinen taloustilanne ei näy vielä"

Tamperelainen pitkän linjan koruyrittäjä uskoo, että veronpalautukset tuovat pienen lisän myyntiin. Ala on kuitenkin kovassa murroksessa.

Tamperelaisen Kultasepänliike Suokon yrittäjä Iiro Suokko ei luota liikaa veronpalautusten mahdollisesti mukanaan tuomaan lisämyyntiin.

Tänä vuonna veronpalautuksia kilahtaa suomalaisten tilille ennätysmäärä. Sen on arvioitu näkyvän joulukaupassa.

– Kyllä se varmasti lisää jonkin verran myyntiä, mutta vaikutuksen analysointi on hankalaa, kun samaan aikaan on joulusesonki, Suokko huomauttaa.

– Itse näkisin, että veronpalautukset ovat joka joulukuussa osa kokonaissesonkia. Sellainen kiva bonus.

Suokko huomauttaa, että jokaisen yrittäjän on kiinnitettävä huomiota omaan liiketoimintaan.

– Tottakai vuorovesi nostaa kaikki laivoja, mutta kaikilla ei mene hyvin.

Hän viittaa yleiseen taloustilanteeseen, joka näkyy kultasepänalalla viiveellä.

– Tämä ala tulee perinteisesti aina perässä. Asiakkailla on tarve hoitaa ensin muut asiansa kuntoon.

Suokon mukaan ala on mennyt alaspäin viimeiset viisi vuotta.

– Vähemmistö on niitä, joilla menee hyvin. Ala on muuttumassa nopeasti. Haasteena on asiakaspalvelun ja nettiosaamisen yhdistäminen.

Tämän vuoden joulusesonkiin Suokko on varautunut tekemällä markkinointisuunnitelmaa ja toteuttamalla sitä tavallisia muita kuukausia voimakkaammin.

– Meillä joulukuu vastaa normaalisti kahden kuukauden myyntiä.

Kaupan ala: Taloustunnelmat positiiviset

Kaupan liiton edunvalvontajohtaja Tuula Loikkanen ei osaa vielä ennakoida veronpalautusten merkitystä tämän vuoden joulukaupassa.

– Toki se vilkastuttaa, mutta yhtä hyvin ihmiset voivat jättää rahojaan säästöön.

Loikkasen mukaan taloustunnelmat ovat Suomessa edelleen positiiviset.

– Yleinen talouskuva vaikuttaa kauppaan. Kuluttajien luottamus on nyt erityisen korkealla. Se tarkoittaa, että uskalletaan ostaa. Tänä vuonna melkein joka kuukausi on ollut kaupan alalla parempi viime vuoteen verrattuna.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi