13.12.2017 klo 19:23
Uutinen

Taksiyrittäjät huolissaan kyytien välityksen siirtämisestä ilman kilpailutusta Helsingin kaupungille

Keski-Uudenmaan taksiyrittäjät ovat huolissaan tilanteesta, jossa vammaisten ja vanhusten taksikyytien välitystä ollaan siirtämässä ilman kilpailutusta Helsingin kaupungin omistamalle liikelaitokselle.

Taksiyrittäjien huolenaiheesta kertoi tiistaina Keski-Uusimaa-lehti. Taksiyrittäjien mukaan kuljetusten antaminen matkapalvelukeskuksen järjestettäväksi olisi vastoin taksien ja veronmaksajien etua. Asiaa ovat valmistelleet Helsinki ja muut Uudenmaan kunnat.

Lähitaksin toimitusjohtaja Juha Pentikäinen toteaa Keski-Uusimaa-lehdessä, että on täysin käsittämätöntä, ettei ole haluttu selvittää, mikä olisi kustannustehokkain tapa asian hoitamiseen.

Valmistelua on hänen mukaansa tehty salassa eikä mallin kustannuksia ole kerrottu – tai niitä ei tiedetä. Taksien pelkona onkin, että syntymässä on kallis kunnallinen monopoli, jossa veroeurot ja toiminnan tuotot valuisivat pääkaupunkiin.

Uhkana nähdään myös, että paikalliset taksiyrittäjät menettäisivät vammais- ja vanhuskuljetuksia esimerkiksi isoille kuljetusyrityksille, koska jatkossa Helsingin kaupunki kilpailuttaisi liikennöinnin.

– Ajot keskittyvät vain osalle autoista, josta seurauksena on liiketoiminnan alasajoja tai yrittäjien siirtymisiä pois nykyisiltä palvelualueiltaan, esimerkiksi Helsingin keskustaan. Maakunnassa paikalliset taksipalvelut romuttuisivat, Juha Pentikäinen maalailee.

Yrittäjät ja Taksiliitto vaativat kilpailutusta

Yrittäjäjärjestö ja Suomen Taksiliitto vaativat pari viikkoa sitten, että Uudenmaan kunnat selvittävät myös muita vaihtoehtoja ja tekevät avoimesti kilpailuttaen parhaan mahdollisen ratkaisun.

Matkanvälitystä tarjoavat useat tahot, niistä ehkä tunnetuimpina Lähitaksi, Taksi Helsinki ja Helsingin-Uudenmaan Taksit HUT OY.

Nyt avoinna on lähes kaikkien Uudenmaan kuntien matkanvälitys. Suunnitellussa mallissa kaikki asiakkaiden tilaukset kulkisivat Helsingin kaupungin omistaman liikelaitoksen eli Matkapalvelukeskuksen kautta. Toiminnan tuotot jäisivät Helsingille muiden kuntien ulkoistaessa palvelun.

Yrittäjät ja Taksiliitto esittävät syvän huolensa myös pk-yrittäjinä toimivien taksien puolesta. Vaarana on, että toiminta keskittyy usean pienen sijasta harvoille suurille. Nyt puheena olevien kuljetusten arvo on jopa 30-35 miljoonaa euroa vuodessa.

Vaadimme asian avointa käsittelyä sekä markkinakartoitusta, jolla selvitetään vaihtoehtoiset tavat vammaispalvelulain ja aikanaan Kelan maksamien taksimatkojen välityksen hoitamiseksi. Tämä on sekä hankintalain henki että veronmaksajien ja pienyrittäjien etu.

toimitus(at)yrittajat.fi