28.12.2017 klo 19:35
Uutinen

Näin vältät alkutaipaleen sudenkuopat – Viisi vinkkiä velkaneuvojalta

Ensimmäinen merkki yksinyrittäjän talousvaikeuksista on laskun maksamatta jääminen, sen takia, etteivät rahat riitä. Silloin pitää hakea apua, jos ei itse osaa tehdä korjausliikkeitä. Näin neuvoo velkaneuvojana työskentelevä Astaterhikki Salonen.

Astute Consulting Ky:n yrittäjä, ekonomi Astaterhikki Salonen työskenteli yritysneuvojana ja samalla talous- ja velkaneuvojana itäisellä Uudellamaalla 2010-luvun alussa viiden vuoden ajan. Sen jälkeen talous- ja velkaneuvonta on jatkunut Talousavun kautta.

– Jos yrittäjän mielestä rahaa tulee liiketoiminnasta tarpeeksi, yleensä rahaa vuotaa yksityistalouteen enemmän kuin, mitä yritys tuottaa. Yrityksen kannattavuutta on koko ajan seurattava. Tuloslaskelma kertoo, paljonko firma tuottaa, mutta ei kerro sitä, paljonko on mennyt yrityksen menoihin ja paljonko yksityismenoihin.

Tämä koskee yritystoimintaa, jossa yksityistili on mahdollinen, eli toiminimi, avoin yhtiö ja Ky.

Salonen kertoo, että hänen hankkimansa kokemukset pienyrittäjien talous- ja velkaneuvojana saivat kirjoittamaan kirjan: ”Yli sudenkuoppien – tarinoita ja tietoa pienyrittäjien tueksi!”

Astute Consulting Ky tekee muun muassa markkinointitutkimuksia ja johtamisen konsultointia.

”Ei kannata heittää olkapäilleen uhrin viittaa”

– On tärkeää tehdä suunnitelma eteenpäin, esimerkiksi puoleksi vuodeksi kassavirtaennuste, ettei eletä kädestä suuhun. Kokemukseni mukaan suunnitelma yleensä puuttuu, siitä näkisi, missä kohtaa sudenkuoppa vainoaa. On tärkeää nähdä, paljonko sisään tulevasta rahasta on omaa rahaa ja paljonko muiden rahoja, kuten verottajan rahaa, Salonen opastaa.

– Epäonnistuminen ei ole luuseriutta, koska monesti yrittäjällä on epäonnisia tapahtumia taustalla, jotka johtavat taloudellisiin vaikeuksiin. Jos ei ole turhaa ylpeyttä, uskaltaa hakea ajoissa apua. Ei kannata heittää olkapäilleen uhrin viittaa. Yrittäjä ei ole mikään huonosti kohdeltu ihminen tässä yhteiskunnassa. Yrittäjällä on turvaa ja tukiverkkoja ja niitä pitää opetella käyttämään.

Maahanmuuttajayrittäjille olisi hyväksi hakea tukea ja kantasuomalainen yrityskummi, jonka avulla suomalainen yritysmaailmaa ohjaava lainsäädäntö tulisi tutuksi.

– Toinen asia on, että kättä päälle, käsiraha -kauppaa tehdään enemmän kuin kantasuomalaiset. Kirjallisten sopimusten merkitys saatetaan ymmärtää kantasuomalaisia huonommin.

Ely-keskuksen rahoittama Talousapu-neuvontapalvelu on vakituinen tukimuoto.

Viisi sudenkuoppaa yrittäjän alkutaipaleella

1. Yrittäjän arki ja sen tunteminen

On tärkeää opiskella yrittäjyyden perusteet. Kun olet vielä työsuhteessa, katso toimintaa laajemmin kuin oman työtehtävän näkökulmasta. Kun olet opetellut muiden yrittäjien arkea, laadi itsellesi oma liiketoimintasuunnitelmasi. Käytännön tasolla, realistisesti ja rehellisesti.

Ota alusta lähtien selvää yrittäjän tukitahoista. Rakenna verkostoja. Tukea on saatavilla, joten käytä sitä.

2. Suunnitelmat, laskelmat, niiden realistisuus, luotettavuus ja päiväntasaisuus

Suunnittele. Ota selvää kustannuksista, joita yrityksesi toiminnasta koituu. Älä aliarvioi kustannuksia. Pyydä tarjouksia ja vertaile.

Myynnin osalta ennakointi on vaikeaa. Markkinointia varten on tehtävä oma selvä tavoitteellinen suunnitelma. Käytä uusyrityskeskuksen tai muun asiantuntijapalveluita tarjoavan tahon apua! Ole heidän kanssaan avoin ja rehellinen realisti.

Opettele rakastamaan numeroita. Ne eivät valehtele. Opi tulkitsemaan niiden sanomaa ja tee korjausliikkeitä. Hae siihenkin apua.

3. Kirjanpito

Laskelmien lisäksi on pidettävä huoli siitä, että kirjanpito on ajan tasalla. Hyvä kirjanpitäjä on hintansa väärtti. Tee kirjallinen sopimus tästäkin palvelusta.

Kerää kaikki tositteet huolella ja toimita ne ajoissa kirjanpitäjälle. Tutki tilitoimistosta saamiasi raportteja huolella ja ellet itse ymmärrä, käy läpi kirjanpitäjän kanssa ja opettele ymmärtämään.

4. Oma talous – yrityksen talous

Pidä yksityistalous ja yrityksen raha-asiat erillään. Yrityksellä on ehdottomasti oltava oma pankkitili, jonne ohjataan kaikki tulevat maksut ja jolta maksetaan vain yrityksen maksuja. Nosta yksityistililtä vain ennakoidut summat ”palkkana”.

Jos nostat yrityksestä rahaa enemmän kuin tuloslaskelma osoittaa voittoa, näe nostot ”lainoina”.

5. Epäonnistumisen ja häpeän pelko

Yrittäjää ei syrjitä. Hänellä on samat oikeudet kuin muillakin. Myös epäonnistumisen oikeus. Ole rohkea tunnistamaan ja tunnustamaan epäonnistuminen. Se ei ole häpeä. Yrityksen lopettaminen voi joskus olla paras mahdollinen ratkaisu. Kun on toiminut rehellisesti pääsemättä hyviin taloudellisiin tuloksiin, on kuitenkin yrittänyt parhaansa.

Vinkit antoi Astaterhikki Salonen.

Kuva: CS Kuvaus

Riikka Koskenranta

toimitus (at) yrittajat.fi