19.3.2018 klo 07:50
Uutinen

Yrittäjä, oletko varautunut näihin riskeihin?

Oletko huolehtinut yrityksesi turvallisuudesta? Jos murtomies pääsee mellastamaan rauhassa tai vesi valumaan kunnolla, saattaa yrityksen toiminta keskeytyä pitkäksi aikaa.

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Suurissa yrityksissä turvallisuusasiat on suunniteltu ja hoidettu yleensä yksityiskohtaisen tarkasti. On monenlaisia lukituksia ja hälyttimiä ja vartijat kiertävät säännöllisesti.

Pienten yritysten kiireisessä arjessa yrittäjä ei välttämättä ehdi paljon miettiä ja suunnitella turvallisuusasioita – että se pelkkä tavallinen palovaroitin ja hyvä turvalukko eivät ehkä riitäkään.

–Tulipalo on erittäin vakava asia, se on kaikille selvä asia. Harvempi tulee kuitenkin ajatelleeksi sitä, millaista vahinkoa voi syntyä murrosta tai vaikkapa vesivahingosta, toteaa Verisuren myyntijohtaja Asko Kauravaara.

Verisure tarjoaa pienyrityksille ammattimaisesti valvottuja hälytysjärjestelmiä.

– Pahimmillaan pienen yrityksen toiminta voi lamaantua, jos murtomies pääsee tekemään tuhojaan kaikessa rauhassa tai jos vesivuoto pääsee pahasti kastelemaan toimitilat esimerkiksi viikonlopun aikana, sanoo Kauravaara.

– Murroissa on kyse myös tietoturvasta. Ei ole ihan pieni asia, jos murtautuja vie tietokoneen mukana asiakastiedostoja ja muita yrityksen tärkeitä tietoja. Murtautujan mukaan voi lähteä myös sopimuksia ja muita papereita, jotka sisältävät luottamuksellista tietoa kuluttajista, Verisuren myyntijohtaja Kauravaara muistuttaa.

Toukokuussa astuu voimaan EU:n uusi tietosuoja-asetus (GDPR), joka säätelee aiempaa tiukemmin yritysten tietoturvaa. Asetus koskee käytännössä jokaista yritystä koosta riippumatta.

Nykytekniikka auttaa

– Nykyisellä tekniikalla on helppo valvoa sekä lähettää nopeasti ja langattomasti hälytys murrosta, tulipalosta tai vesivahingosta 24/7 valvovaan hälytyskeskukseen. Näin vahingot saadaan minimoitua, Verisuren myyntijohtaja Asko Kauravaara toteaa.

Älypistorasiat puolestaan sammuttavat kahvinkeittimet automaattisesti, etteivät ne jää päälle yön yli tai pahimmillaan jopa viikonlopun ajaksi.

Verisuren palveluja käyttää yli 200 000 suomalaista ja tuhansia yrityksiäkin on jo asiakkaina.

Verisure on nyt myös Suomen Yrittäjien uusi valtakunnallinen yhteistyökumppani. Se tekee yrityksille maksuttoman turvakartoituksen sekä tarjoaa jäsenetuna alennettuun hintaan kiinteällä kuukausimaksulla palveluja ja tekniikkaa murtojen, tulipalojen sekä vesivahinkojen ja -vuotojen varalta.

Palvelupaketteihin kuuluu myös henkilöturva. Hiljaisen hätäkutsupainikkeen avulla voi tehdä hälytyksen, jos yrittäjä tai hänen henkilökuntansa tarvitsee apua hätätilanteessa.

Verisuren hälytyskeskus valvoo ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Se käsittelee yli 20 000 hälytystä kuukausittain. Hälytyskeskuksella on kameran kautta kuvayhteyden lisäksi myös kuulo- ja puheyhteys yritykseen hälytyksen sattuessa.

– Jos murtautuja kuulee ensin hälytysäänen ja sen jälkeen vielä hälytyskeskuksestamme kehoituksen poistua, hän todennäköisesti lähtee pois välittömästi, Verisuren Asko Kauravaara toteaa.

toimitus(at)yrittajat.fi

Lisätietoa jäseneduista:

www.yrittajat.fi/suomen-yrittajat/palvelut-jasenyrityksille/jasenedut/yr…

www.verisure.fi/suomenyrittajat