11.1.2018 klo 15:30
Uutinen

Taksiautoilijan huoli lakimuutoksesta: ”20 eurosta jää käteen 1,50 euroa, siitä on vaikea säästää”

Osa taksiautoilijoista on valmis laittamaan pillit pussiin kesällä voimaan astuvan uuden taksilain vuoksi. Eniten pelkoa aiheuttaa hinnoittelu ja asemapaikkasäännön muuttuminen.

Taksiautoilijat pohtivat tällä hetkellä kuumeisesti, mitä ensi kesänä voimaan astuva uusi taksilaki tuo käytännön työelämässä tullessaan.

Tällä hetkellä valtioneuvosto vahvistaa vuosittain taksimatkojen enimmäishinnat. Uuden lain myötä hintasääntelystä luovutaan, mutta hinta tai määräytymisperuste on ilmoitettava asiakkaalle etukäteen. Trafi voi määrätä enimmäishinnan, jos hinnat nousevat kohtuuttoman korkeaksi.

Huolta aiheuttaa myös se, ettei taksilupaa jatkossa sidota kuljettajan asemapaikkaan, vaan kyytejä saa ottaa mistä vain minne vain. Jos kysyntää on, muilta paikkakunnilta voidaan tulla paikkaamaan kysyntää toiselle paikkakunnalle.

– Kyllähän taksiyrittäjien keskuudessa melkoinen epävarmuus on. Uusi laki mullistaa alaa enemmän kuin mikään uudistus taksiautoilun historiassa, Helsingin Taksiautoilijoiden toiminnanjohtaja Anssi Roitto sanoo.

Roitton mukaan suuri osa yrittäjistä suhtautuu luottavaisesti tulevaisuuteen muutoksista huolimatta.

– Ei katsota enää peräpeiliin vaan eteenpäin, mutta vaikeuksia tulee olemaan.

Nykyisten taksiautoilijoiden määrä vähenee merkittävästi lähivuosina eläköitymisen seurauksena. Suomalaisten kuskien keski-ikä lähenee 60 vuotta.

– Se tulee johtamaan asiakkaan näkökulmasta taksipalveluiden keskittymiseen isompiin kaupunkeihin. Maaseudulle ei jää enää kuljettajia. Pääkaupunkiseudulla ja isoissa kaupungeissa palveluntuottajien lukumäärä tulee kasvamaan merkittävästi, Roitto uskoo.

Hän pelkää Ruotsin kaltaisia lieveilmiöitä kuten ylihinnoittelua.

– Ruotsissa hinnoittelu on ollut villiä. Suomessa näin ei ole ollut mutta ensi kesästä lähtien tulee olemaan.

”Yrittäjän pitää ajaa itse”

Hämeenlinnalainen taksiautoilija Pekka Saarinen tuntee taksikuskeja, jotka ovat sanoneet lopettavansa työt uuden lain seurauksena.

– Täällä Hämeenlinnassa siihen ei olla menty, uskomme vielä tulevaisuuteen.

Saarinen pelkää etenkin hinnoittelun vapautumista. Hänen mukaansa varsinkin alkuvaiheessa hinnat voivat laskea merkittävästi.

– Itsellä ei siihen ole varaa, kun 20 eurosta jää käteen 1,50 euroa. Siitä ei paljon tingitä. On myös selvää, että jatkossa ei ole enää varaa pitää työntekijää vaan yrittäjän pitää ajaa itse, jos meinaa pärjätä.

Saarisen mukaan leijonanosa tuloista kuluu taksiauton kiinteisiin kuluihin ja verotukseen. Moni autoilija säästää osan tuloistaan, jotta pystyy vaihtamaan autoa säännöllisin väliajoin.

Saarista mietityttää sekin, millaisia taksiautot jatkossa ovat.

– Jatkossa taksipalveluita saa tarjota melkein millaisella autolla vaan. Autojen laatutaso laskee varmasti. Se voi olla riski myös liikenneturvallisuuden kannalta.

Yle uutisoi tänään, että taksiyrittäjien kokema epävarmuus on saanut monen liittymään Suomen Yrittäjien työttömyyskassan (SYT) jäseniksi. Kassan kautta yrittäjä voi saada ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Ylen mukaan työttömyyskassaan liittyi viime vuonna 513 taksiyrittäjää. Nyt heitä on kassan jäseninä noin 1 500.

Kuva: iStockPhoto

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi