Etsi

Muistilista ensi perjantain lakkoon: Saako työntekijä tulla töihin?

Aktiivimallia vastaan suunnattu työtaistelu sulkee muun muassa vientisatamat ensi perjantaina. Kokosimme tärkeää tietoa lakosta yrittäjää ajatellen.

Auto- ja kuljetusalan liitto AKT ja Rakennusliitto päättivät järjestävät perjantaina 2. helmikuuta vuorokauden kestävän työnseisauksen. Samana päivänä SAK järjestää mielenilmauksen työttömyysturvan kohuttua aktiivimallia vastaan.

Useampi yrittäjä on ottanut yhteyttä Suomen Yrittäjien neuvontaan kysyäkseen neuvoja esimerkiksi siihen, saako liittoihin kuulumaton työntekijä tulla töihin lakosta huolimatta.

Suomen Yrittäjien työmarkkina-asiantuntijan Atte Rytkösen mukaan työntekijän on aina ilmoitettava työnantajalle etukäteen aikomuksestaan osallistua työtaisteluun.

Työtaisteluoikeus koskee myös sellaisten yritysten työntekijöitä, joita ei ole mainittu ammattiliittojen työtaisteluilmoituksissa.

Rytkönen muistuttaa, että työtaisteluun osallistuminen on vapaaehtoista. Työntekijöitä ei voida pakottaa osallistumaan työtaisteluun.

Työtaistelun aikana ei palkkaoikeutta

Työtaisteluun osallistuneilla työntekijöillä ei ole oikeutta palkkaan työtaistelun ajalta. Jos työtaistelu kohdistuu vain osaan työvuoroa, työntekijöillä on oikeus saada palkkansa siltä osin kuin he ovat olleet työssä.

Rytkösen mukaan työntekijöillä ei ole oikeutta luontoisetuihin työtaistelun aikana lukuun ottamatta asuntoetua. Myöskään työnantajan tapaturmavakuutus ei ole voimassa työtaistelun aikana.

Kuukausipalkkalaisten ensi perjantain palkka voidaan vähentää noudattaen asianomaisen työehtosopimuksen määräyksiä. Jos työntekijän työsuhteeseen ei sovelleta mitään työehtosopimusta, voidaan perjantain poissaolopäivän palkka laskea asianomaiseen kuukauteen sisältyvien työpäivien mukaan.

Asianomaisen työehtosopimuksen määräykset voit tarkistaa tästä.

Aktiivimallia vastustava lakko sulkee perjantaina Suomen kaikki vientisatamat perjantaiaamuna aamukuudelta. Satamat seisovat lauantaihin kello 6 asti. Lakko koskee myös ympäristönhuoltoa eli roskien kuljetuksia. Perjantaina kello 6.00–18.00 lakossa ovat kaupan ja elintarvikealan automiehet. Tällöin kauppoihin ei kuljeteta elintarvikkeita.

Lisää tietoa poliittisista työtaisteluista ja niiden vaikutuksista yrittäjälle löydät täältä.

Kuva: iStockPhoto

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi