31.1.2018 klo 11:38
Uutinen

Kaupunki ja yritykset lyövät hynttyyt yhteen työntekijöiden houkuttelemiseksi

Lappeenranta ja yritykset houkuttelevat työntekijöitä yhteisellä työpaikkailmoituksella.

Lappeenrannan kaupunki aloittaa työntekijöiden suurrekrytointikampanjan. Mukana on kymmenen muuta toimijaa, muun muassa yrityksiä.

Kampanjalla tavoitellaan ICT- ja energia-alan sekä sote-alan osaajia Lappeenrantaan.

– Kaupunkiin houkutellaan työntekijöitä muun muassa uuden imagon avulla, kertoo Lappeenrannan markkinointi-, matkailu- ja asiakaspalvelupäällikkö Mirka Rahman.

– Kampanjalla halutaan viestiä, että Lappeenranta on moderni ja puhdas kansainvälisen osaamisen keskittymä. Vain kahden tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudusta on alue, jossa on hyvä elää ja tehdä korkeapalkkaista työtä alan huipputyöpaikoissa, Rahman sanoo.

Lappeenrannan kaupungin kehitysjohtaja Markku Heinosen mukaan kaupunki haluaa kampanjalla edistää elinvoimaisuuden kasvua tukemalla ja vahvistamalla yritystoimintaa ja tarjoamalla näin hyvinvoivan elinympäristön kaikenikäisille.

– Hienoa, että yritykset lähtivät laajalla rintamalla mukaan. Lappeenranta tarvitsee lisää asukkaita ja kun työpaikkoja on kymmeniä yhtaikaisesti tarjolla, mahdollistaa rekrytointiyhteistyö kokonaisten perheidenkin muuttamisen maakuntaan. Kaupungin imago kirkastuu samalla, kun voimme osoittaa sekä kaupungin että alueen työmarkkinoiden kasvavan vauhdilla, Heinonen iloitsee.

Sata osaajaa haussa

OCTO3 Oy:n toimitusjohtaja Tommi Laitisen mukaan pelkästään ICT-alalla on noin sadan henkilön osaamistarve vuoden 2018 aikana.

– Lappeenrannassa on suuri ICT-alan osaamiskeskittymä, joka kasvaa voimakkaasti ja uusia asiantuntijoita tarvitaan monissa yrityksissä. Kyse ei ole pelkästään ohjelmistoyrityksistä, vaan osaamistarve koskee niin teollisuutta kuin monia muitakin toimialoja. Kaupungin tuki rekrytoinnille on siten erittäin tervetullutta, Laitinen sanoo.

ICT-osaajapulan taustalla on sekä digitalisaatio trendinä että myös talouden noususuhdanne, joka on lisännyt investointeja tuote- ja palvelukehitykseen.

Kaikkiaan rekrytointikampanjan tavoitteena on houkutella ainakin 100 ICT- ja energia-alan sekä sote-alan osaajaa alueelle.

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuva: Pixhill