9.2.2018 klo 14:20
Uutinen

Yrityksen tietoturva kuntoon: Valitse oikea virustorjuntaohjelma – katso 5 tärppiä

Tietoturva on yhä merkittävämmässä roolissa myös yksinyrittäjien arjessa. Valitsimme viisi pienyritykselle suunnattua virustorjuntaohjelmistoa.

Tietoturvaohjelmiston valinta on yksi aloittavan yrittäjän ensimmäisiä toimenpiteitä. Tai ainakin sen pitäisi olla.

– Valinnassa on tärkeä ottaa huomioon, että ohjelmiston suojauskyky olisi mahdollisimman hyvä. Mikään ei ole 100-prosenttinen mutta tarkoitus olisi, että ohjelmisto olisi mahdollisimman lähellä sitä, F-Securen myyntipäällikkö Mikko Suhonen kertoo.

Kaikki merkittävimmät antivirusohjelmistot päivittyvät automaattisesti, jolloin käyttäjä voi olla melko varma siitä, että niiden suojaustaso on kohdallaan.

– Pitää muistaa, että käyttäjä on aina yksi isoimmista tietoturvariskeistä, ellei isoin. Ohjelmiston keskitetty hallinta mahdollistaa sen, ettei yksittäinen käyttäjä pääse esimerkiksi kytkemään virussuojausta pois päältä.

Suhonen muistuttaa yrityksen mobiililaitteiden suojaamisen tärkeydestä.

– Yksi yleisimmistä ongelmista on heikot salasanat. Hyvä tietoturvapalvelu on sellainen, että se mahdollistaa hyvinkin vaikeiden salasanojen käyttämisen.

Avast Business Antivirus Pro

Hinta: Yhdelle laitteelle vuodeksi 41,99 euroa, 2 vuodeksi 62,99 euroa (Alv 0 %)

Alustat: Windows, Mac

Kokeilujakso: 30 päivää

+ Monipuoliset ominaisuudet.
+ Windowsille ja Macille.
+ Edullinen, lähtien yhdestä työasemasta.

Avast on yksityiskäyttäjien suosima virustorjuntaohjelmisto, joka tarjoaa myös yritysversion. Muun muassa haitta- ja vakoiluohjelmat tunnistavan virustorjunnan ohella ohjelmisto tarjoaa tiedostosuojan, joka tarkistaa avatut tiedostot automaattisesti. Verkkosuoja varmistaa verkkosivujen luotettavuuden ja sähköpostisuoja tarkistaa saapuvat ja lähetetyt viestit. Ominaisuuksiin lukeutuvat lisäksi SharePoint-suojaus, tunnistamattomien tiedostojen arvioiva CyberCapture, Exchange-suojaus, poistettunen tiedostonen palauttaminen, palomuuri sekä langattoman verkon haavoittuvuudet paljastava wlan-apuri.

Avira Antivirus for Endpoint

Hinta: Kolmelle työasemalle vuodeksi 109 euroa, 2 vuodeksi 164,25 euroa (Alv 0 %)

Alustat: Windows

Kokeilujakso: 30 päivää

+ Helppokäyttöinen.
– Vain Windowsille.

Aviran yritysohjelmiston saa vähintään kolmelle tietokoneelle. Ohjelmisto skannaa jatkuvasti yrityksen verkkoa ja tarkkailee tiedostoja mahdollisilta haitta- ja vakoiluohjelmilta sekä kalasteluyrityksiltä.

Kaspersky Small Office Security

Hinta: Kolmelle työasemalle vuodeksi 144 euroa (Alv 0 %)

Alustat: Windows, Mac, iOS, Android

Kokeilujakso: 30 päivää

+ Vertailuissa hyvin menestynyt ohjelmisto.
+ Tukee Android- ja iOS-alustoja.
– Verrattain kallis vuosimaksu.

Kasperskyn tietoturvaohjelmisto tarjoaa myös mobiililaitteiden suojauksen, vähintään viidelle laitteelle. Tämä näkyy ohjelmiston hinnassa. Ohjelmiston käyttö on helppoa pilvipohjaisen käyttöliittymäratkaisun ansiosta. Kaikkien laitteiden tilanne on tarkistettavissa yhdeltä verkkosivulta. Ominaisuuksiin lukeutuvat muun muassa tiedostojen skannaus sekä vakoilu- ja haittaohjelmien tunnistus. Ohjelmisto skannaa myös potentiaalisesti vaaralliset nettilinkit sekä suojaa luottokorttinumerot.

Webroot SecureAnywhere Small Business Antivirus

Hinta: Viidelle työasemalle 105 euroa / vuosi (Alv 0 %)

Alustat: Windows, Mac, Android, iOS

Kokeilujakso: 30 päivää

+ Kilpailukykyinen hinnoittelu ominaisuuksiin nähden.
+ Vie vähän laitteiston resursseja.

Webrootin ohjelmisto tarkkailee muun muassa sähköpostiviestejä, nettiselaimia, yksittäisiä tiedostoja reaaliajassa. Ohjelmiston asennus on helppoa ja onnistuu nopeasti ja tiedostojen tarkistaminen on niin ikään vikkelää. Jos työasema on saastunut, ohjelmisto pyrkii palauttamaan haavoittuneet tiedostot entiselleen. Webroot ”blokkaa” väärennetyt internet-sivustot, jotka pyrkivät varastamaan käyttäjän henkilökohtaisia tietoja.

F-Secure Protection Service for Business

Hinta: 46,20 / vuosi / työasema (hintaan vaikuttavat ominaisuudet), Alv 0 %

Alustat: Windows, Linux, Mac, Android, iOS

Kokeilujakso: 30 päivää

+ Keskitetty hallinta.
+ Kuluttaa vähän prosessoritehoa.
+ Haavoittuvien ohjelmistojen korjauspäivitykset.

Keskitetty hallinta mahdollistaa tietoturvan valvonnan keskitetysti. Lisäksi mahdollisuus päivittää kolmansien osapuolten laitteet kuten selaimet ja käyttöjärjestelmät. Saman hallintatyökalun kautta voidaan suojata salasanat ja hallinnoida myös mobiililaitteita. Ohjelmisto käyttää pilviteknologiaa ja pyrkii minimoimaan tietokoneen prosessoritehon käytön.

Kuva: iStockPhoto

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi