9.2.2018 klo 15:43
Uutinen

Hallituksen perhevapaauudistus kaatui – ”yrittäjäperheiden kaipaamat joustot jäävät nyt toteutumatta”

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) kertoo pysäyttäneensä perhevapaauudistuksen. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäisen mukaan uudistuksessa oli esillä malleja, joissa oli ansioita, mutta sisälsivät myös puutteita.

Hallituksen perhevapaajärjestelmän uudistus ei etene. Asiasta kertoo perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) Facebook-päivityksessään.

– Minun kokonaisarvioni oli, ettei pöydässä olleilla reunaehdoilla olisi saatu tasapainoista uudistusta, joka olisi vastannut niin perheiden, työelämän kuin tasa-arvon tarpeisiin. Siinä onnistuminen vaatii uuden yrityksen seuraavalta hallitukselta. Työllisyysvaikutukset olisivat jääneet myös verrattain pieneksi, Saarikko kirjoittaa.

Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén pitää uudistuksen kaatumista harmillisena.

– Yrittäjäperheiden kipeästi kaipaamat joustot jäävät nyt toteutumatta. Samoin rahoituksen reilumpi jakautuminen, työllisyyden lisääntyminen ja tasa-arvoinen vanhemmuus. Vaikka pöydällä oli myös työnantajan kustannuksiakin lisääviä ehdotuksia, oli ehdotettu malli työelämän joustavuuden ja tasa-arvon osalta isoilta osin hyvä. Siitä olisi varmasti saatu työstettyä myös reunaehdot täyttävä kokonaisuus, Hellstén sanoo.

– On selvää, että perhevapaauudistus tarvitaan. Tätäkään uudistusta ei voi jättää tekemättä kuten ei muitakaan työmarkkinoiden rakenteiden uudistuksia. Ne ovat välttämättömiä ja ne on tehtävä tavalla, joka parantaa työllisyyttä olennaisesti. Suomen työllisyysaste on kroonisesti alempi kuin keskeisten kilpailijamaiden, jatkaa SY:n työmarkkinajohtaja Janne Makkula.

”Pitää madaltaa työllistämisen kynnystä”

Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen muistuttaa, että suunnitteilla olevasta perhevapaauudistuksesta pitäisi tulla kerralla hyvä.

– Nyt esillä oli malleja, joissa oli ansioita mutta myös puutteita, Pentikäinen sanoo.

Pentikäisen mukaan hyvä perhevapaamalli jakaa oikeudenmukaisesti vanhemmuuden vastuuta mutta myös kuluja, auttaa perheitä, huomioi niiden erilaisuuden sekä vahvistaa työllisyyttä.

– Jos halutaan lisää työllisyyttä, pitää madaltaa työllistämisen kynnystä eikä nostaa. Nyt oli huomattava riski sille, että työnantajayrittäjien kulut olisivat kasvaneet – monesta syystä, Pentikäinen toteaa

”Yrittäjäperheet tarvitsevat joustoja”

Yrittäjät olisivat muun muassa toivoneet, että perhevapaauudistuksessa olisi parannettu yrittäjän mahdollisuuksia omiin perhevapaisiin.

Yrittäjien jäsenilleen tekemän kyselyn mukaan vain 54 prosenttia yrittäjistä pystyi pitämään perhevapaata vauvan synnyttyä – heistä vain 12 prosenttia pidemmän pätkän.

– Yrittäjäperheille tärkeätä on joustavuus ja vapaus. Jos joustavuus puuttuu, yrittäjä ei pysty hyödyntämään perhevapaita. Tämä on liian monelle realismia tänään. Siksi iso osa yrittäjistä voi pitää vain osan vapaista, Pentikäinen sanoo.

– Moni yritys on riippuvainen äidin tai isän työpanoksesta. Yrittäjäperheet tarvitsevat siksi joustoja. Jos perheen valinnanvapaus vähenee, monen yrittäjäperheen on yhä vaikeampi käyttää perhevapaita, Pentikäinen arvioi.

Laskelman mukaan yksi lapsi maksaa suorina kustannuksina nettona noin 8 000 euroa äidin työnantajalle. Laskelmassa on otettu huomioon 2 500 euron kertakorvaus, mutta ei epäsuoria, esimerkiksi sijaisen rekrytoinnista aiheutuvia kustannuksia.

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen (at) yrittajat.fi

Kuva: Istockphoto