14.2.2018 klo 10:57
Uutinen

Kohuttujen VR-lasien hinta paljastui: Ei perustallaajille

Magic Leapin paljon mediatilaa saaneet VR-lasit tulevat myyntiin kuluvan vuoden aikana noin 800 euron hintaan.

Magic Leap -yhtiöstä kantautuvat tuoreet tiedot kertovat, että tulossa on tämän vuoden aikana useampi malli kohutuista lisätyn todellisuuden laseista.

Viime vuoden lopulla yhtiö paljasti vihdoin lasinsa ja kertoi suunnitelmiaan tälle vuodelle. Yhtiön takana on merkittäviä sijoittajia, muun muassa Google ja AliBaba.

Tuoreiden tietojen mukaan yhtiö aikoo tarjota alkuvaiheessa muun muassa NBA-otteluita yhdistetyssä todellisuudessa. Kyseessä on verrattain uusi termi (engl. mixed reality tai merged reality), jolla tarkoitetaan virtuaalisen ympäristön yhdistämistä todelliseen maailmaan. Siinä missä virtuaalitodellisuudessa liikutaan keinotekoisessa maailmassa, yhdistetty todellisuus tuo mukaan todentuntuisemman elementin.

Tavalliselle käyttäjälle tämä tarkoittaa lisättyä todellisuutta esimerkiksi tavallisessa kotiympäristössä. Laseja käyttämällä voi nähdä kotona virtuaalisia lemmikkejä tai fantasiahahmoja. Lasit mahdollistavat myös hyötytiedon kuten juna-aikataulujen välittämisen laseihin silloin, kun käyttäjä tarvitsee kyseistä tietoa esimerkiksi rautatieasemalla.

Eroja Microsoftin HoloLensiin

Magic Leapin laseista on kohistu pitkään, koska niiden on uskottu vievän yhdistetyn todellisuuden uudelle tasolle. Alkuvaiheessa yhtiö aikoo tarjota lasien käyttäjille muun muassa NBA-koripalloliigan otteluita. Otteluita voisi katsoa ”virtuaaliselta seinältä” ja käyttäjä voisi samaan aikaan siirrellä lasien näkymään esimerkiksi sosiaalisen median palveluita. Magic Leapin tavoitteena on korvata perinteinen televisio.

Lasien ensimmäinen Creator Edition -versio on tarkoitettu ainoastaan kehittäjien käyttöön. Myöhemmin valmistajalta odotetaan massamarkkinoille tarkoitettuja laseja. Markkinoilla odotetaan, että Magic Leap tuo tarjolle useita eri kokoisia ja eri tavoin hinnoiteltuja lasimalleja. Edullisimmat versiot tulevat olemaan hinnaltaan samaa luokkaa kuin nykyiset premium-tason älypuhelimet.

Kilpailijoihin, kuten Microsoftin HoloLens-laseihin verrattuna Magic Leap tarjoaa kiinnostavan ominaisuuden, 3D-äänimaailman. Äänet välittyvät hyvin pienikokoisista kaiuttimista. Erona HoloLensiin on myös se, että laseissa ei ole lainkaan perinteistä näyttöä vaan silmiin lähetetään valonsäteitä, joiden on laskettu vastaavan mahdollisimman tarkasti virtuaalista esinettä.

Kuva: Valmistaja

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi