Etsi

Yrittäjyysstrategian selvityshenkilöiksi Jussi Järventaus ja Henrietta Kekäläinen – "tavoitteena konkreettisia ehdotuksia"

Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen uskoo hankkeen tuottavan hyvää aineistoa tuleviin päätöksiin.

Suomen ensimmäisen yrittäjyyden edistämisen strategisen toimenpideohjelman selvityshenkilöiksi on valittu Jussi Järventaus ja Henrietta Kekäläinen.

Asiasta kertoi perjantaina elinkeinoministeri Mika Lintilä.

– Odotan, että saamme aikaan jäntevän ja jämäkän sekä täytäntöönpantaessa tehokkaan yrittäjyyden ohjelman, joka ulottuu vaalikausien yli. Emme tee selvitystyötä missään kammiossa vaan kuulemme relevantteja tahoja, Järventaus kertoo.

Jussi Järventaus on muun muassa pitkäaikainen Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja ja oikeusministeri.

– Laajojen kaarien ohella on tarkoitus saada aikaan konkreettisia ehdotuksia. Tavoitteena on antaa käytännön hyötyä päätöksentekijöille ja sitä kautta yrittäjille ja yrittäjyyteen, Järventaus luonnehtii.

Startup-yrittäjä Henrietta Kekäläinen on tällä hetkellä biohiililtä kaupallisiin tarkoituksiin jalostavan suomalaisen, Yhdysvalloissa toimivan Carbo Culture -yhtiön toimitusjohtaja ja yksi kolmesta perustajasta.

– Yritystoimintaan liittyy nyt sääntelyä, joka ei ole suunniteltu kansainvälisiä kasvuyrityksiä varten. Roolini selvityksessä tulee liittymään startupien ja kasvuyritysten kipukohtiin, joista toistuvia esimerkkejä löytyy kollegoilta ja sijoittajilta, Kekäläinen kertoo.

Lintilä toivoo selvityshenkilöiden ottavan kantaa laajasti muun muassa yrittäjien sosiaaliturvaan ja työssä jaksamiseen liittyviin asioihin.

– Tavoitteena on oltava kotimaisen työn, tuottavuuden ja omistajuuden vahvistaminen. Kun näissä onnistutaan, siitä hyötyy koko Suomi, Lintilä sanoo.

"Autamme parhaan kykymme mukaan"

Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen pitää yrittäjyysstrategiaa erinomaisena hankkeena.

– On tärkeää, että yrittäjyyskysymyksiä mietitään hallintorajojen ja vaalikausien yli. Uskon, että hanke tuottaa hyvää aineistoa tulevia päätöksiä ja hallitusohjelmatyötä ajatellen, Pentikäinen toteaa.

– Ministeri on löytänyt mainiot selvityshenkilöt. Heillä on vahva osaaminen yrittäjyydestä ja kykyä katsoa myös eteenpäin. He lähestyvät asiaa eri näkökulmista, mikä on hyvä asia, Pentikäinen sanoo.

Pentikäisen mukaan yrittäjäjärjestö antaa hankkeelle täyden tuen.

– Autamme parhaan kykymme mukaan, jotta syntyvä yrittäjästrategia tarjoaisi ainespuut, joilla Suomesta voidaan tehdä yrittäjyyden ihanneyhteiskunta. Se on tärkeää paitsi yrittäjille myös koko kansakunnan hyvinvoinnille, Pentikäinen korostaa.

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen (at) yrittajat.fi

Kuva: Lea Hult