22.2.2018 klo 10:06
Uutinen

Lappilaisyritys tekee kelkkasafareista päästöttömiä ja äänettömiä – ”kansainvälistä potentiaalia”

Rovaniemeläinen Aurora eMotion palkittiin vuoden arktisena muotoiluyrityksenä.

Matkailijoiden suosimat moottorikelkkasafarit ovat kokemassa muutoksen entistä ympäristöystävällisempään suuntaan.

Rovaniemeläinen Aurora eMotion on kehittänyt sähkökelkan, joka tuo Lappiin maailman ensimmäiset täysin päästöttömät ja äänettömät kelkkasafarit.

Yritys palkittiin Vuoden arktisena muotoiluyrityksenä.

Palkintoraadin mukaan ekologinen sähkökelkka elää ajassa, on rohkea ja edustaa todellista arktista olosuhdeosaamista.

– Rovaniemeläisyritys on hyödyntänyt esimerkillisesti paikallista osaamista tutkimus- ja kehitystyössään. Yrityksen juuret perustuvat Rovaniemen ammattikorkeakoulussa vuonna 2010 käynnistettyyn sähkökelkkojen tutkimukseen, jossa on ollut tiiviisti mukana muun muassa Rovaniemellä toimiva kelkkatehdas BRP Finland Oy sekä paikalliset safariyhtiöt asiakkaineen. Näin kehitystyöhön on saatu mukaan myös vahva palvelumuotoilun näkökulma, raati kiittelee.

– On hienoa, että maailman ensimmäiset meluttomat kelkat ja ekologiset safarit on kehitetty juuri Rovaniemellä, arktisen muotoilun pääkaupungissa. Aurora eMotionilla on potentiaalia lyödä läpi myös kansainvälisillä markkinoilla, sanoo Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen.

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuva: Aurora eMotion