Etsi

Innovaatiot

Suomalainen videontunnistuspalvelu raivaa markkinoita Yhdysvalloissa

Parisen vuotta sitten perustettu Valossa Labs on erikoistunut videoista tehtäviin hakuihin, joista ovat tällä hetkellä kiinnostuneet etenkin isot mediayhtiöt.

Valossa Labs syntyi Oulun yliopiston teknisen tutkimuksen ”spinoffina”. Yliopistossa on tehty konenäön tutkimusta viimeisten 15 vuoden ajan. Kahdessa vuodessa Valossa Labs on kasvanut parinkymmenen työntekijän yritykseksi. Tutkimustyö on edelleen Oulussa.

Viime elokuussa yritys sai kahden miljoonan euron rahoituksen. Mukaan lähtivät brittiläinen iso sijoittaja, Reaktor Oy:n sijoitusyhtiö ja muutama henkilösijoittaja, heidän mukanaan Supercellillä rikastunut Jari Ovaskainen.

– Olemme keskittyneet Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa media- ja viihdeteollisuuteen. Asiakkaat ovat tv-yhtiöitä, videosisällön julkaisijoita ja videon tekijöitä, toimitusjohtaja Sami Niska kertoo. Suurimmat asiakkaat ovat Yhdysvalloissa.

Yrittäjäsanomat tapasi miehen Barcelonan mobiilimessuilla, missä Valossa Labs oli esittelemässä tuotettaan Suomi-paviljongissa.

”Täysin uutta teknologiaa”

Valossa Labsin tuote perustuu koneälyyn. Sen avulla videoista voidaan tehdä hakuja uudella tavalla. Aikaisemmin videoista hakeminen on ollut selvästi suppeampaa.

– Keskustelemme tällä hetkellä muun muassa brittiläisten tv-yhtiöiden kanssa. Ne haluavat käyttää hakua esimerkiksi alastomuuden, kiroilun tai muun sopimattoman sisällön löytämiseen. Koneälyn avulla hakeminen nopeutuu, enää ei tarvitse katsoa koko sisältöä läpi, Niska jatkaa.

Teknologiaa voidaan käyttää myös kohdennettuun mainontaan siten, että tv-lähetyksestä poimitaan tiettyjä asioita kuten esimerkiksi haluttuja automerkkejä.

Seuraavaksi urheilutilanteiden tunnistaminen

Barcelonassa Valossa Labs lanseerasi reaaliaikaisen videontunnistuspalvelun, joka mahdollistaa reaaliaikaisen haun. Aikaisemmin hakeminen oli mahdollista vain tallennetusta materiaalista.

– Reaaliaikaisessa videohaussa voidaan nimetä esimerkiksi henkilö, jota halutaan hakea. Ranskasta on tullut kiinnostusta esimerkiksi tiettyjen poliitikkojen hakemiseen. Eräs iso amerikkalainen uutisyhtiö haluaa opettaa järjestelmämme maailman suurimpien maamerkkien tunnistamiseen.

Niskan mukaan teknologialla voidaan tunnistaa lähes mitä tahansa.

– Tällä hetkellä koneälyn opettaminen on helpointa ihmisen kasvoille. Seuraava askel ovat erilaiset objektit ja logot sekä aktiviteetit.

Valossa Labsin tavoitteena on opettaa teknologia esimerkiksi erilaisten pelitilanteiden tunnistamiseen jalkapallossa.

– Kun tehdään maali, sen tunnistaminen on vielä hankalaa.

Teksti ja kuva: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi