12.3.2018 klo 16:30
Uutinen

Verkkokaupassa huimat kasvuluvut – älypuhelimella shoppailu raketoi

Kaupan liiton selvityksen mukaan ulkomainen verkkokauppa jatkaa kasvuaan, mutta käytettävyydessä kotimaiset pesevät ulkomaiset saitit.

Suomalaiset tekivät viime vuonna digitaalisia tavaraostoksia lähes 4,9 miljardilla eurolla. Tieto käy ilmi tuoreesta Kaupan liiton selvityksestä.

Kuluttajien koti- ja ulkomailta tekemien verkko-ostoksien arvo oli jo 11 prosenttia verrattuna koko suomalaiseen vähittäiskauppaan ja 20 prosenttia verrattuna tavaratalo- ja erikoiskauppaan.

Päivittäistavaroiden verkkokauppa harppasikin lähes 90 prosenttia.

– Kuluttajat ostavat kuitenkin aiempaa useammin ja kerralla enemmän. Toki joissakin tuoteryhmissä, kuten päivittäistavaroissa, myös ostajien määrä kasvaa vauhdilla, sanoo Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja.

Ulkomainen verkkokauppa jatkoi kasvuaan, mutta käytettävyydessä viidestä käyttäjien parhaimmiksi arvioimasta kaupasta kolme on kotimaisia.

– Suomalaista kauppaa kritisoidaan turhankin voimakkaasti siitä, ettei se osaa rakentaa tasokkaita digitaalisia kanavia. Selvityksemme mukaan kuluttajat eivät suinkaan aina pidä suuria kansainvälisiä verkkokauppoja, kuten AliExpressiä tai Amazonia, parhaina, Kurjenoja toteaa.

”Houkuttelevat applikaatiot yksi kilpailutekijä”

Erityisen ahkerasti ulkomailta ostetaan muotia ja ajoneuvojen varaosia ja tarvikkeita: jo yli puolet verkko-ostosten euroista ohjautuu ulkomaille.

Yhä useampi shoppailee verkossa mobiilisti – pelkästään älypuhelimella viidesosa. Verkon vaatekaupasta jo 28 prosenttia tehdään puhelimella.

– Kauppojen omat applikaatiot vauhdittavat kuluttajien mobiiliostosten kasvua. Hyvin mobiilioptimoitujen verkkosivujen ja -kaupan lisäksi asiakkaita ostamaan houkuttelevat applikaatiot ovatkin yksi kilpailutekijä. Niitä pitäisikin kehittää koko ajan, Kurjenoja näkee.

Kaikille käyttämilleen verkkokaupoille kuluttajat antavat keskimäärin arvosanan 8,1 asteikolla 1−10. Huonoimmat arviot saavat miestenvaatteiden ja -kenkien kaupat, joissa korostuu online-tuen tarve – ja sen puute.

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuva: Pixhill