Etsi

Myynti

Pandoista heti piristysruiske alueen yrittäjille

Ähtärin eläinpuiston pandat näkyvät jo ensi kesän majoitusvarauksissa.

Yleisö on voinut tutustua Ähtärin eläinpuiston pandakaksikkoon nyt noin kuukauden ajan.

Ähtärin Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Reija Kaskimäen mukaan mennyt talvilomasesonki veti mukavasti väkeä kaupunkiin – eläinpuiston ohella myös muihin paikallisiin liikkeisiin.

– Tunnelmat ovat yhä hyvin positiiviset. Odotukset ovat korkealla myös tulevan kesälomakauden suhteen, Kaskimäki toteaa.

Kaskimäen mukaan kaksi alueen maatilamatkailuyrittäjää investoi tulevaan kesäsesonkiin rakentamalla lisätiloja.

– Majoitustiloja tarvitaan. Niistä voi tulla kesäkaudella jopa pulaa.

Yrittäjät ovat kehitelleet valikoimiinsa omia pandatuotteitaan.

– On pehmopandoja, pandakyniä ja -vihkoja, pandakoruja, Kaskimäki luettelee.

– Ja paikallisesta kaupasta saa pandaolutta.

Kaskimäen mukaan pandat houkuttelevat matkailijoiden lisäksi alueelle myös uusia yrittäjiä.

– Se on todella hieno asia.

"Avaa uusia mahdollisuuksia"

Yksi investoijista on majoituspalveluita tarjoava Valkeisen Loma.

– Ensimmäinen ajatus kuultuani pandojen saapumisesta Ähtäriin oli, että hieno homma, tämä avaa uusia mahdollisuuksia koko kaupungin elinvoimalle, kertoo Valkeisen Loman Altti Syrjänen.

– Meillä oli jo aiemmin painetta lisämajoituksen rakentamisen suhteen. Pandat toivat sen sysäyksen, että päätimme aloittaa laajennuksen heti.

Uuteen majoitusrakennukseen tulee kuusi perhehuonetta sekä neljä kahden hengen huonetta. Samalla se melkein tuplaa Valkeisen Loman majoituskapasiteetin.

Valkeisen Lomakin on ottanut inspiraatiota eläinpuiston Lumi&Pyry -pandaduosta.

– Sisustuksessa on pandaverhoja, samoin pandat näkyvät jonkun verran petivaatteissa. Varmaankin kesäksi kehittelemme lisää.

– Jos [Tuurin kyläkauppias] Keskisen Vesakin pystyy ymppäämään pandat liiketoimiinsa, niin miksei sitten mekin, Syrjänen naurahtaa.

Myyntipiikkejä varauskalenteriin

Jo hiihtolomasesonki toi Syrjäsen mukaan "mukavasti väkeä".

– Ensimmäinen piikki varauksissa näkyi pandojen saavuttua Suomeen, toinen sen jälkeen kun pandat päästettiin yleisön nähtäville.

– Varauksia tuli jo keväälle ja kesällekin, Syrjänen kertoo.

Säälläkin on silti vaikutuksensa matkailijoiden määrään.

– Alkukesän epävakaisen sään takia tilanne normalisoitui vasta viime heinä-elokuussa. Tänä vuonna ennakkovarauksia on viime vuotta enemmän.

Syrjänen odottaakin ensi kesää jännityksellä.

– Tunnelma on vielä aika odottava. Viime kesäkuussa ei ollut juurikaan matkailijoita, kun kaikki lähtivät ulkomaille lämpimään.

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen (at) yrittajat.fi

Kuva: Ähtärin eläinpuisto