21.3.2018 klo 12:30
Uutinen

Alkuvuonna 82 prosenttia edellisvuotta enemmän konkursseja – Syykin on selvä

Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi-helmikuussa 2018 pantiin vireille 515 konkurssia, mikä on noin 230 konkurssia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Prosenteissa kasvua on siis 82 prosenttia.

Henkilökuntaa konkurssiin haetuissa yrityksissä oli yhteensä 2 485, mikä on noin 87 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Vuonna 2017 tammi–helmikuussa vireille pantujen konkurssien määrä oli poikkeuksellisen matala, mikä johtui tuolloin verohallinnon tekemien konkurssihakemusten poikkeuksellisen pienestä määrästä.

Tietojärjestelmämuutos taustalla

Ero vireille pantujen konkurssien määrässä tammi–helmikuussa 2017 ja 2018 on poikkeuksellisen suuri. Tämä johtui osittain verohallinnon vuodenvaihteessa 2016–2017 toteuttamasta tietojärjestelmämuutoksesta, jonka seurauksena verohallinnon tekemien konkurssihakemusten määrä väheni marraskuusta 2016 lähtien.

Tietojärjestelmämuutos vaikutti konkurssihakemusten määrään vielä alkuvuodesta 2017. Tammi–helmikuussa 2018 verohallinto tekikin noin 614 prosenttia enemmän konkurssihakemuksia kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Vastaavasti muut hakijaryhmät (vakuutuslaitokset, muut velkojat ja velalliset itse) tekivät vastaavana ajankohtana 3,4 prosenttia enemmän konkurssihakemuksia.

Muiden palveluiden toimialalla eniten konkursseja

Konkurssien määrä kasvoi kaikilla päätoimialoilla. Lukumääräisesti eniten konkurssit kasvoivat muiden palveluiden päätoimialalla. Alalla pantiin vireille 156 konkurssia, mikä on 72 konkurssia (noin 86 prosenttia) enemmän kuin edellisvuonna.

Muiden palveluiden päätoimiala käsittää muun muassa informaatio- ja viestintäpalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminnan, kiinteistöalan toiminnan, ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan, hallinto- ja tukipalvelut, koulutuspalvelut, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä taide-, viihde- ja virkistystoiminnan.

Vireille pannuilla konkursseilla tarkoitetaan kalenterivuoden aikana konkurssiin haettuja yrityksiä, yhteisöjä tai luonnollisia henkilöitä.

Konkurssin vireilletulo ei läheskään aina merkitse yrityksen tai ammatinharjoittajan ”konkurssiin menemistä” ilmaisun varsinaisessa merkityksessä. Konkurssi oikeudenkäyntinä on mutkikas ja monia vaiheita käsittävä oikeusprosessi, jonka eri vaiheissa menettely voi jäädä kesken.

Yrittäjäsanomat

toimitus (at) yrittajat.fi