27.3.2018 klo 08:12
Uutinen

Jakamistalous laajenee vesille – tällainen on suomalainen veneiden airbnb

Espoolaiset Anna-Leena ja Kristian Raij kehittivät veneiden airbnb:n. Nyt yritys aikoo laajentua myös muihin maihin.

Espoolaispari kertoo Kauppalehti Option haastattelussa saaneensa idean veneiden airbnb-palvelusta perheenlisäyksen yhteydessä. Oma 32-jalkainen purjevene oli jäämässä laituriin koko kesäksi.

– Jakamistalous alkoi tuntua yhä järkevämmältä myös siksi, että tutkimusten mukaan Suomessa ja Ruotsissa veneet kelluvat laitureissa yli 90 prosenttia kaudesta, Anna-Leena ja Kristian Raij kertovat lehden haastattelussa.

Viime vuonna perustettua palvelua on kehitetty tulevalle kesälle.

– Tällä kaudella veneen voi vuokrata myös kipparin tai opettajan kanssa ja vaihtoehtoina ovat lisäksi elämykset, kuten kajakki- ja kalastusretket. Veneiden luovutus- ja vastaanottopalvelu on rakenteilla, ja kartoitamme huolto- ja talvisäilytyspalveluita.

Kaksikko aikoo laajentaa Skipperin myös muihin maihin.

– Olemme luoneet Suomeen ja Ruotsiin alle vuodessa tyhjästä ensimmäisen veneilyalustan, jossa omistajat voivat vuokrata veneitään osaaville veneilijöille ja päättää vuokrasta itse. Rahoitusta keräsimme seed-kierroksella 230 000 euroa markkinointi- ja myyntitarpeisiin. Tämän lisäksi olemme saaneet Tekesin Tempo-rahoituksen sekä ELY-keskuksen sinisen biotalouden kärkihankerahoitusta. Kansainvälistä kasvua varten teemme isomman rahoituskierroksen ja pyrimme hyödyntämään julkisia rahoitusohjelmia, Raijit kertovat Optiolle.

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuva: Pixhill