29.3.2018 klo 13:46
Uutinen

Missä voi nähdä Yrittäjä-elokuvan?

– Meille on tullut tosi paljon kyselyitä nyt Yrittäjä-elokuvaan liittyen – monilta ja erikokoisilta yrittäjä-yhdistyksiltä kautta maan, kertoo elokuvan tiedottaja Paula Pitkänen. Katso jutustamme, missä elokuvan voi nähdä.

Yrittäjä, ohjaaja Virpi Suutarin Yrittäjä-elokuva tuli ensi-iltaan viikko sitten. Dokumentti kuvaa yrittäjyyden ääripäitä, perinteistä perheyritystä ja hyvässä nosteessa eteenpäin porskuttavaa startup-yritystä. Yrittäjä – Ei tänne lepäämään olla tultu -dokumentti sai alkunsa ohjaajan havainnosta, että vaikka kaksi kolmasosaa yrittäjistä ansaitsee vähemmän kuin palkansaajat keskimäärin, he tuntevat silti enemmän paloa työhönsä.

– Tämä tutkimustulos sai minut kiinnostumaan, miksi näin on. Yhä useammasta meistä tulee jonkinlaisia yrittäjiä. Joudumme ottamaan yhä enemmän vastuuta omasta työelämästämme, palkittu elokuvantekijä Virpi Suutari kertoo.

Juuri kolmeen kertaan Tampereen elokuvajuhlilla palkitussa elokuvassa seurataan vuoden ajan nyhtökauran keksineiden Reetta Kivelän ja Maija Itkosen hullunmyllyä, aina ensimmäisen tuotantokoneen Kiinasta saapumisesta suureen yrityskauppaan asti. Mitä tapahtui kulisseissa silloin, kun kaikki halusivat ostaa tuotetta, jota ei ensin saanut mistään?

Samaan aikaan Honkajoella viisihenkinen Laineen perhe hankkii yhteisvoimin elantoa liha-autonsa ja sympaattisen pienen tivolinsa avulla. Kotikylän tyhjentyessä on myyntiautoon laitettu renkaat alle ja lähdetty tien päälle – sinne, missä asiakkaatkin ovat.

Ensikatsomalta elokuvan nyhtökauraa ja lihaa kauppaavat päähenkilöt näyttävätkin tulevan eri planeetoilta, mutta lähempää tarkasteltuina heissä on paljon samaa: luovuutta, sitkeyttä ja riskinottokykyä.

Elokuvan traileri täällä

Täällä näet Yrittäjä-elokuvan

HELSINKI

Kinopalatsi: Pe 12.40, la 12.40, su 10.30, ma 13.30, ti 14.20, ke 19.30 ja to 11.30.

ESPOO

Kino Tapiola ke 4.4. klo 17.45

LAHTI

Kino Iiris to 17:00

TAMPERE

Arthouse Cinema Niagara: La 14.30, su 14.00, ma 16.15, ti 9.45 ja 18.00, ke 13.00 ja 18.30 sekä to 12.15 Plevna: Ti 15.45, ke 15.00 ja to 15.00

TURKU

Kinopalatsi: Su 14.30 ja ma 12.00

JYVÄSKYLÄ

Fantasia To 14.15

JÄMSÄ

Kinotar 1-2 La klo 17.15

OULU

Plaza Ke 14.15 ja to 14.30.

KUOPIO

Kuvakukko Ma 19.45 ja Scala To 14.00

LAPUA

Bio Marilyn Ke 13.00

KAUHAJOKI

Bio Marlon La 15:00 ja ma tai ti 17.30 (tarkista teatterilta!)

KAUHAVA

Y-Kino To 19.30

KEMI

Kinopirtti Ti 20.00.

ROVANIEMI

Bio Rex Pe 18.05 ja ma 16.15 – sekä: la 7.4. 13.30, su 8.4. 13.00 ja ke 11.4. 18.30

+ VIITASAAREN ELOKUVAVIIKOLLA la 7.4. klo 16.00.

Elokuvan Facebook-sivu: https://www.facebook.com/Yrittaja.film/